lauantai 3. marraskuuta 2012

Mitä vanhemmat edellä, sitä lapset perässä

                                                     kuva©Minna Karjalainen

Tämä tässä on aihe, josta olen väitellyt ikävästi usean ja ikävä kyllä enimmäkseen miespuolisen henkilön kanssa. Olematta yhtään puolueellinen, miehet ovat useammin vain halunneet sanoa asian ääneen. Lasten kurittaminen fyysisesti. Kyllä vai ei?

Ja edelleen pistää vihaksi.  Vastaus on ehdoton ei. Ja minulla on sille hyvä perustelu. Perustelu on se, että se on maassamme laissa kielletty.

Mielestäni lapselle hyvä rangaistus on laittaa huoneeseen rauhoittumaan tai mahdolliseen toiseen paikkaan ”jäähylle.” Näin ovat omat vanhempani toimineet usean lapsen omaavassa perheessämme ja olen siitä erittäin tyytyväinen. Se ei ole tehnyt minusta huonosti käyttäytyvää ongelmaoppilasta saati nuorisorikollista, etten ole saanut kuuluisaa korvapuustia saati tukkapöllöä. Itseasiassa en ole kertaakaan elämässäni ollut jälki-istunnossa. Itseasiassa en ole kertaakaan elämässäni ollut edes opettajan puhuttelussa.

Aikuisen fyysinen kajoaminen lapseensa on mielestäni vain merkki siitä, että hallinta ja auktoriteetti on kadotettu. Pahimmassa tapauksessa ”kuritus” kuten tukkapöllö, luunappi, kiskominen korvasta ja vaikka vitsalla lyöminen pepulle (ja kuinka paljon nämäkin poikkeavat toisistaan väkivaltansa suhteen!) voi muuttua pahoinpitelyksi, josta jää lapseen pysyviä vammoja. Siellä sitten neuvolassa selitellään, että Maija se vaan asfalttiin kompastui. Kuka ylipäätään määrää rajan sille, missä menee kuriuksen ja väkivallan raja? Missä menee  hyvää kuria pitävän vanhemman ja väkivaltaisen aikuisen raja?

Fyysinen kurittaminen on väärin. Siinä aikuinen on menettänyt malttinsa ja otteensa vanhempana. Se on heikkoutta. Vanhemman heikkoutta, sillä lapsi on häntä aina heikompi ja pienikokoisempi osapuoli. Epäreilua.

”Kyllä lasta pitää kurittaa. Ei ne muuten tajua, ne on niin tyhmiä eikä opi arvostamaan vanhempiaan,” sanoo herra X. Herra X sanoo näin, koska häntä itseään on kuritettu lapsena. Sanoisiko hän niin, jos häntä ei olisi kuritettu? Mitä vanhemmat edellä sitä lapset perässä.

Mitkä sitten olisivat hyviä ratkaisuja kurituksen sijaan? Tässä teille esimerkkejä, jotka vievät paljon vähemmän energiaa ja tuottavat hemmetisti vähemmän mielipahaa sekä vanhemmalle että lapselle; Lapsen huomiotta jättäminen, lelujen takavarikointi tietyiksi ajoiksi, palkitseminen hyvästä teosta, sanallinen toruminen ja jäähylle viemisen käytäntö tuovat varmasti parempia tuloksia. 

Toinen kiistanalainen aihe, on oppilaiden kurittaminen koulussa tai pikemminkin millätavoin heitä saa ylipäätään käsitellä? On väkivaltaisia oppilaita, jotka voivat aiheuttaa vaaraa ja pahoja tilanteita sekä itselleen, muille oppilaille että opettajille. Entäpä jos oppilas pahoinpitelee aikuista?

kuva©MinnaKarjalainen

Helsingin Sanomat kirjoittaa nettisivullaan 12.9.2012:
 ” 10-vuotias oppilas riehui ja hakkasi kahta opettajaa vantaalaisessa koulussa tiistaina aamupäivällä..
Poika paiskoi aluksi tuoleja koulun käytävällä ja lähestyi muita oppilaita iso kivi kädessään. Opettaja joutui ottamaan pojan kiinni, ettei tämä vahingoittaisi ketään. Poika pääsi lyömään tätä ja toista hätiin tullutta opettajaa nyrkillä kasvoihin.
Toisen opettajan huuli turposi lyönnistä, mutta toinen selvisi vammoitta. Poliisipartio kävi paikalla. Asian käsittely siirtyy sosiaaliviranomaisten hoitoon.”

Toinen samantyylinen tapahtuma kävi vielä samassa kuussa.
 HS kirjoittaa nettisivullaan 26.9.2012:
”Koulupoika pahoinpiteli neljää opettajaa Vantaan Martinlaaksossa tiistaina kello 9.45.
Välikohtaus sai alkunsa, kun 8-vuotias poika pyöräili välitunnilla koulun pihalla, vaikka se on koulun säännöissä kiellettyä. Poika ei välittänyt opettajan kiellosta vaan jatkoi pyöräilyä, kunnes törmäsi toiseen oppilaaseen.  Naisopettaja otti poikaa kädestä estääkseen ajon jatkamisen, jolloin poika löi opettajaa nyrkillä silmään niin, että silmästä alkoi vuotaa verta. Lisäksi poika löi ja potki naista sekä repi häntä hiuksista.

Toinen naisopettaja tuli paikalle ja otti pojan toisesta kädestä kiinni, jolloin poika puri ensimmäistä opettajaa kasvoihin ja löi toista käteen, saaden kätensä vapaaksi.  Paikalle tullutta kolmatta opettajaa poika löi nyrkillä poskeen ja potkaisi sääreen. Tämänkin jälkeen poika vielä pukkasi päällään neljännen opettajan ylähuulen verille.

Tilanne saatiin lopulta rauhoittumaan, kun paikalle tullut miesopettaja otti riehuvan pojan kiinni.
Vammoja saaneet opettajat kävivät lääkärissä näyttämässä vammojaan. Tapauksesta ollaan oltu yhteydessä pojan huoltajaan sekä sosiaaliviranomaisiin.”

Suomen laissa määrätään, ettei opettaja saisi juuri käydä oppilaisiin fyysisesti kiinni. Mitenköhän sellainen määritellään tällaisissa tilanteissa? Tarvisiko kouluihin sitten hankkia erillinen henkilö vastaamaan väkivaltaisuuksista kerta opettajat eivät tällaiseen sovi? Lisäksi, viitaten ensimmäiseen aiheeseen, mistä poika on mahdollisesti nähnyt tällaista mallia hakkaamiseen? Videopelit voivat olla yksi syy tai sitten ehkä vanhemmat? Jos perheessä lyödään, lapsi siirtää nopeasti käytännön muillekin elämänalueille. Nämä ovat kuitenkin vain omia hataria veikkailujani.

Toista oli ennen kuulkaas. Siellä lukkari läväytteli sormille, kuten Aleksis Kiven Seitsemässä veljeksessä. HUIS! vaan ja MÄISKIS! ku et sinä tehnyt läksyäs Kalle. Eikä siihen ollut kellään mitään sanottavaa. Kyllä pysyi oppilaat kurissa.  Sehän olisikin metkaa, kun joku opettaja saa jatkossa oppilaalta turpaansa, niin hän antaa muitta mutkitta takaisin. Että tuostas saat ja tuosta. Ja vanhemmat kotona, että oikein teki. Niihä isä ja äitiki tekee, ku hankalaks rupeat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti