maanantai 27. tammikuuta 2014

Ennen

Ennen miehet metsästi ryhmässä mammutteja ja hoisi ruuan pöyttää. Nykyajan miähen tehtävä on saada netti toimimaan kunnolla talossa suatanna. (Mää voin siivota kengistä irtoilevia muruja.) Tää tilttaa aivan kokoajan ja johto norkoilee. Siitä riippuu ihmisen toiminnot. Että toimiiko joku muavine johdonpätkylä. MIETTIKÄÄ SITÄ JA HAJOTKAA. Nonni. Ari lähtee kauppaa ostaa rahkaa reippaana. Lista pitää olla kirjoitettu, muuten ei kuulemma tuu mitää kaupasta. Ihana 


Aikuisen miehen tunnistaa siitä, että sukat on kietaistu kääryleelle kaappiin, kaapin ovi on kiinni, siellä on 2-3 mustaa t-paitaa ja farkkuja. Kenkäplankki löytyy jostakin ja kengät on eteisessä eikä sängyssä. Jääkaapissa on muutakin kuin kaljaa ja juustonkäntty ja kaikesta näkee, että maailmassa on jo joku tolkku. Työpaikan pomon kanssa on käyty kaljalla. Naiselle uskalletaan sanoo ei ja kestetty hirmupurkaukset laittamalla hiljaa sauna päälle. Jos tää päivitys nyt loppuis.

torstai 16. tammikuuta 2014

Köyhän pelot


Köyhänä opiskelijana aina saa olla pelkäämässä, että joku hajoaa. Kun keskimmäinen lamppu sammu olohuoneen katossa, alkaa jo pelkäämään kuka senkin maksaa ja LÖYTÄÄ UUDEN TILALLE. Kaikki lamput aina ihan ihme mallia ja prikulleen saman näköisiä, mutta silti vääriä. Koskaan ei ole varalla kaapissa uutta, täydellisesti istuvaa varalamppua. Ei ikinä.

Ja siinä meni imurin pölypussi täyteen. Katastrofi. Etsi sille sitten sama malli. Ja kuka maksaa. Taas syödään nuudelia kun viimeiset rahat meni imurin pölypussiin?! Kun jääkaapin kahva irtosi pelkäsimme häätöä ja koko jääkaapin täydellistä korvausta ja sitten vielä suihkun suodattimestakin irtosi pala, niin että vesi ruiskahteli ympäriinsä, kuin virtsatulehdusta sairastava ihminen. 


Siinä sitä seisoo ruiskahtelu suihkun lennellessä shampoon täyttämän tukan ohi, saamatta jääkaapista ruokaa hajonneen kahvan takia, nyppien myöhemmin täydestä pölypussista pölyjä sormella, ku halvempaa se on. Nöyryyttävää, mutta halvempaa. Sitä ne on jossain vaiheessa tehneet Haloset ja Niinistötkin. Aivan varmasti ovat nyhtäneet pölypussia salaa illalla jossain soluasunnossa kaapit täynnä pussinuudelia.

Muutamme pian elämään pahvilaatikkoon. Pitäisikö olla niin kuin se minun terraarioni entinen tulilisko, jättää tuttu ja turvallinen ja lähteä hakemaan apua. 
Ei maar, huonostihan siinäkin kävi.


PS. Vaan hyvä maailma voitti ja taloyhtiö korvasi, paitsi pölypussit.