Lapsuuden haaveista

                                         

                                          PahaMaailma©PakinoivinAikein

Lapsena olemiseen sisältyy suurta vapautta ja auvoa. Ei tarvitse tehdä muuta kuin mitä vanhemmat sanoo. Välillä sitä nyt voi  vähän kiertää ja unohtaa, mutta loppujenlopuksi ne pitää huolta kaikesta. Vuokrasta, hankalille ihmisille puhumisesta, ruuasta ja lääkärikäynneistä. Ja maksaa kaiken tietysti !

Lapsena oli ihan okei sitoa monta isoa ja paksua kuminauhalenkkiä jonoksi toisiinsa, venyttää niin pitkälle kuin voi ja ampua sillä toista. Hupi loppui siihen, kun minua osui poskeen. Temperamenttini ei kestänyt sitä. Hauskaa oli myös soittaa pilalla ovikelloja ja juosta piiloon. Missä siinä se itse huumori piili? Siinäkö, että talon omistaja tulee verannalleen katsomaan että ai, ei ketään. Luultavasti luuli, että naapuri kävi rimpauttamassa, että liikaa meteliä. Mutta minä se olin! MINÄ!

Lapsena ihaninta mitä tiesin, oli haaveilla koirasta. Ja olla koira. Ja olla koira, jolla oli koira. Päiväkirjaan kirjoitin lopulta, että Jumala loi minut koiraksi, mutta Piru muutti ihmiseksi. Katsokaa nyt mitä se uskonnon tuputtaminen tekee ekaluokkalaisille!

Kun sain koiran, ajattelin, että tässä on se kaikki onni mitä elämässä voi saavuttaa. Moneen vuoteen ei sitä juuri haaveillut uusista suurista asioista. Paitsi akvaariosta. Sitten papukaijasta. Kun papukaija oli liian hankala elukka ja hirveän kallis, sain marsun. Sitten toisen. Sitten tuli kolmaskin, kun yksi kupsahti vanhuuteen ja marsut ovat laumaeläimiä.

                                                     ElämältäKaikenSain©PakinoivinAikein

 Sitten vielä sattui niin, että alkoi kiinnostaa vaatteet, muoti ja bileet. Ja miehet. Mitä rahasyömäreitä. Aina piti syödä jossain ulkona tai mennä elokuviin tai jonnekkin. Ja olla yhdessä. Ja kiinnostua sen miehen mielipiteistä ja unelmista, jotka olivat ihan typeriä omiini verrattuna. Kuka nyt ei haluaisi olla koira pienestä pitäen?
Sen sijaan oli kaikenmaailman mopoja ja haaveita olla Conan Barbaari ja mitä vielä. Ymmärsin, että miehien sielunelämään kuuluu väistämättä ongelmiin joutuminen ja mahtavuuksien ajattelu omasta itsestä. Siitä ne ei tule paranemaan. Turha luulo.

Pian sitä ymmärsi, että maailmassa on liikaa haluttavia asioita ja liian vähän rahaa aina. Vanhemmat eivät halunneetkaan maksaa enää mitään yhtäkkiä. Yhtäkkiä vaan ! Piti lähteä itse töihin. Ei ollut aikaa kuminauhasodille enää siinä vaiheessa. Se työ minkä sai ei tietenkään ollut kiinnostava ja luova, joten kannatti hakea heti opiskelemaan jotain hienoa. Sitten sai vain vähän opintorahaa, koska ei Kela rakasta kuin omat vanhemmat eikä maksa omasta vapaasta tahdostaan. Vuokrakin piti sitten itse maksaa. Tuntuu että käy kuin Monopoli-pelissä, kun alkaa olla häviöllä. Ja siinä on ne Sähkölaitos ja Vesilaitos ruudut, missä joutuu käymään molemmissa kerran kuussa HMPH!

Minun sisko tekikin aina Monopolissa siten, että lopetti aina kun oli häviöllä. Niin tekisi tässäkin mieli tehdä. Ja kun tulee ulosottomies ulko-ovelle kolkuttamaan, ampua sitä kuminauhalla kovaa otsaan. DOING!

Sitä luulee 20-vuotiaana olevansa niin aikuinen ja kyvykäs. Sitten huomaa kerran ravintolassa, että farkkujen sisään on unohtuneet likaiset sukkahousut mytyksi takamukseen. Kiskoo ne sieltä vähin äänin.

Nöyryys on hyve.