Salilla käymisestä

ArmasSaliKaverini©PakinoivinAikein

Mikä siinä on niin vaikeaa antaa ihmisen olla rauhassa? Niille, jotka salilla tahtovat turista ja vaihtaa sosiaalisia aktejaan ovat jumpat sunmuut ryhmäliikunnan muodot, kuten tanssi, tennis, jalkapallo ja kaikki tämmöinen. Mutta SALILLA KÄYMINEN pitäisi olla ihmisen oma tila, jossa hän rentoutuu. Näin minä ajattelen.

Kyllä siellä salilla voi jutella. Sitä en kiellä. Mutta se, että joku ventovieras tulee joka kerta heittämään saissea läppää siihen viereen, kun itse tekee puolentunnin uusinta ennätystä kuntopyörällä niin kyllä ärsyttää. Kyllä ärsyttää niin.

Ensinnäkään en puhuisi kyseiselle henkilölle muuallakaan ulkomaailmassa. Se näkyy mielessä kaikkein kirkkaimpana. Toisekseen hän on parrakas erittäin  homssuisesti pukeutuva vanha 50-vuotias mies, joka osuu aina samaan aikaan salille kuin minä. Mitä yhteistä minulla on muiden 50-vuotiaiden miesten kanssa jos pois lasketaan  isäni ja läheisimmät tutut kuten mieskaverini isä? Ei tule juuri mieleen.

Ja kaikista pahinta on se (Zalandon mainos EHEH) että ne ovat tietysti jonkin asteisesti flirttailevia juttuja, kuten:

”Ethän loukkaannu jos lähden nyt täältä salilta. Jätän sinut yksin pakertamaan? Hihihi?” 

(ETTÄ MITÄ IHMETTÄ??! EN EDES TUNNE SUA HELKUTIN JOULUPUKKI.)

sekä

”Jaaha osuttiin samaan aikaan! Varasin ihan tämmöisen privaatin salin meille EHEH.”

 Erittäin kuiva hekotus perään. ERITTÄIN.

ElämänJalkaprässi©PakinoivinAikein

Että ärsyttää. Lisäksi käyttämälleni salille ilmestyy pikkulapsia (siis 5-vuotiaita) ilmeisesti äitinsä kuntosalivuorolla JUOKSEMAAN ympäriinsä mikä on mielestäni täysin käsittämätöntä. Toinen suosikkini ovat teini-ikäiset nuoret, jotka tulevat finnit naamassa riehumaan ja pelleilemään laitteilla. Kerran kaksi tyttöä kiipesi juoksulaitteeseen, niin että toinen oli toisella askelmalla ja toinen toisella. Sitten veivattiin innoissan ja kihitettiin. Samaan aikaan eräs  Niiskuneiti kiskoo järkyttävän kokoista painoa selällään maassa. Toivoin melkein, että olisi revähtänyt joku paikka. Olisi oppinut. Heidät ONNEKSI häädettiin vikkelään päivystäjän ansiosta, ettei minun tarvinnut mennä reväyttämään (HEH.)

Miksi kaikesta tehdään niin vaikeaa? Mikä ihme lasten leikkipaikka ja nuorten riehumisalue voi muodostua pelkästä hemmetin kuntosalista? Vieläpä erittäin pienestä sellaisesta ja syrjäisellä paikkakunnalla sijaitsevasta? Sen pitäisi olla nimenomaan tylsän rauhallinen paikka, missä ihmiset touhuavat painojen kanssa ja keskittyvät ja rauhoittuvat harjoitukseen.

Onhan tuolla kaupungeissa kuten Tampereella toki sitä, että ostetaan sadoilla euroilla kuntosalivaatteet ja treenikassit ja sitten peppu pitkällä mennään ja haetaan kateellisia ja himokkaita katseita. En puutu siihen. Jos kokee urheilun merkityksen olevan ulkonäössä ja esittämisessä niin siitä vaan JOS EI MUITA HÄIRITSE.

Mitään ei saa nykyään yksin tehdä. Salilla joudun tuijotuksen, iskuyritysten ja muun häirinnän kohteeksi. Se on sitä nykypäivää,

SURUPUKKUUN SAIS TEIDÄN KANSSA PUKEUTUA!!!!!     (Pulkkinen)

Tonttujen kapina

tontuissa on jotain pelottavaa©PakinoivinAikein

 

Joulun pitäisi oman ajattelumaailmani mukaan olla kiireen vastakohta. No, sitä se ei ole. Ainakaan markkinoille ja tavaroiden herroille. Kaikki Stockmannit ja Sokokset, Koskikeskukset, Tiimarit, Seppälät sun muut kummanpäiväiset putiikit ja ostoskeskukset sekoavat silloin.
SEKOAVAT. Kuin eräässä lelukaupassa serkkupoika laittoi kaikki laulavat tonttulelut yhtäaikaa päälle. Mikä mylläkkä. Vieterilakit vain heiluivat puolelta toiselle ja tontut hoki "JOLLOTI JOLLON JOLLON JOLLON!" Saimme ehkä myyjältä murhaavia katseita. Ei ymmärtänyt. Se oli tonttujen kapina!

Meidän pitäisi rauhoittaa Joulu. Pistää rauhoitus piikki hullujen markkinaporhojen ja toisaalta jouluhullujen kuluttajien pyllyyn. Joulu on heille krääsää. Joillekkin Joulu on kyllä Jeesusta. Ei sillä, ettei Jeesuksestakin saisi osan markkinointia. Kaikenmaailman omin pikkukätösin tehtyjä seimiä ja muuta humpuukia.( Made in China siellä pohjassa lukee katsokaa vaikka.) Minulle joulu on eniten rauhoittumista, mutta sitä ei tunnuta arvostavan.

kuva©PakinoivinAikein

Meillä alkaa aina hemmetinmoinen rulianssi, kun joulusiivous alkaa. Matossa karva EIIII !!! Ei jouluna! Jos vastaväitteen esittää siivoamisesta tulee väite, että NO MUUTKIN JOULUSIIVOAVAT. Siinä kyllä meinaa päästä tirsku, koska aivan varmasti eivät kaikki joulusiivoa. Jotkut eivät siivoa ikinä.

Eikä minusta ei tarvitsisi. Onhan se kiva että koti on siisti jouluna, mutta sopivan siisti riittää. Ei leikkaussali-siisti. Mielestäni joulu kulkee vallan mainiosti sohvalla löhöten ja syöden.

Aattoiltana panostaminen on sitten toinen juttu. Silloin saa olla vähän säihkettä ja kynttilää. Pukkikin tulee joka kerta. Uskon, ettei parane laittaa vastaankaan, eikä auttaisi, vaikka panisikin. Ja kuusi tietysti. Silti ehkä niitä kuusia kannattaa jättää sinne metsäänkin. Kuusi on kiva, mutta tekeekö se joulun?

Tekeekö kummalliset esineet ja paketit, joissa on toivomiaan tavaroita sen rauhan olon? Ei tee. Kun saa uusia tavaroita eteensä, ihmisessä herää suuri ja pirumainen ahnas kita. Ihminen muuttuu ahnaaksi loputtoman syväksi kidaksi, joka haluaa LISÄÄ LISÄÄ LISÄÄ LISÄÄ. Ruokaa, vaatteita, tavaroita, elektroniikkaa, pelejä, kännyköitä, älypuhelimia... Lahjojen jälkeen hän ryntää joulun jälkeisiin alennusmyynteihin ja takaisin niihin Seppälöihin, joista juuri osti toisille lahjoja ja toiset hänelle. Ja ei saa tarpeeksi. Ei maallinen mieli voi muuttuu sanoi se Jukka Poikakin.

Mitäkö mielestäni on joulu? Joulu on mielentila. Silloin pitäisi olla aikaa ensimmäistä kertaa kokeilla joogaa ja meditointia. Laittaa tuoksukynttilöitä ja käyttää villasukkia. Joulu on aikaa olla oma sekopäinen itsensä. Pukeutua homssuisesti ja kuljeskella ympäri kotia. Pysähtyä ikkunan ääreen toteamaan että onkos lunta eli ei. Katsoa kuin talitunttu nöyhtää sianihrapalloa. Lumessa viedä koiraa, jonka mielipide on että vedä kuule kaulas ympärille se fleksi.

                                              kylymä©PakinoivinAikein

Pimeydessä

kuva©Ida Karjalainen

Wikipedia sanoo, että tähtitieteessä pimeyden katsotaan vallitsevan silloin, kun Aurinko on yli 18 astetta horisontin alapuolella. Pimeys yhdistetään usein mystiikkaan ja tuntemattomiin asioihin. Pimeyden rakastamista kutsutaan lygofiliaksi, kun taas pimeyden pelko on lygofobiaa.

Suomalaisille pimeys tarkoittaa aikaa kesän jälkeen. Tervetuloa. Seuraavat seitsemän kuukautta (tai hyvällä säkällä ainakin viisi) eletään katulampun suomassa valoläntissä. Siis jos kaupungissa eletään. Täällä Virroilla eletään kuin siat säkissä kello kahdesta eteenpäin.

Hullua tämmöinen. Miten meidän käy? Ei ihmistä pimeydessä ole luotu vaeltamaan. Afrikan savanneilla on hän syntynyt aurinko porottaen ja iho leimuten. Ei käy  tämä.

Pimeydestä on terveydellisiä haittoja psyykkisesti ja fyysisesti. Omakohtaisesti tuntuu aivan helvetiltä nousta ylös aamuisin. Se on aina itselleni vaikeaa niin nyt sitten. Kuin heräisi keskellä yötä. Aamut ovat yötä. Päivät ovat yötä. Ja illat  ja yöt ovat yötä MUUTES!

Mikä logiikka tässä? Kroppa menee aivan sekaisin, milloin pitäisi valvoa milloin ei. Vielä alku syksyllä taisi salille helposti kahdesti tai jopa kolmesti viikossa. Nyt ei voisi vähempää kiinnostaa. (Mutta taivun silti. Taisteltava on.)

Puhutaan kaikenmaailman valo-ja energialampuista. Niitä käyttää varmaan vaan hipit (HEHEH teki mieli sanoa noin. En ole koskaan päässyt. NYT PÄÄSIN!) 
Itseasiassa miksei kokeilisi? Ehkä sen vuoksi, että vaikutus kestää sen tunnin maksimissaan ja kun astut ulos kotoa pimeyden syliin kylmään ja märkään maahan, taitaa siinä ne lamput unohtua.

Jotkut masentuvat. Se onkin suomalaisten perimmäisin tarkoitus välillä. Masentuminen. Siitä kerrotaan musiikissa, kirjoissa, elokuvissa. Loppumaton luovuuden synnyinlähde. Amerikkalaisille se on kai seksi, että miten sen nyt ottaa. Ei ole toinen toista soimaamaan. Amerikassa ei eletäkkään pimeydessä niin suurta osaa vuodesta.

Jossakin ei ole pimeyttä ollenkaan. Ai niin, myös Suomessa kesäisin. On alettu puhua myös kesämasennuksesta ja unettomuudesta, kun nyt ei ole sitä pimeyttä sitten. Aina pitää hyppiä äärilaidasta toiseen. Mikään ei kelpaa.

Luojalla ollut Suomen kohdalla outo huumorintaju. Vaikeaa on kansalla. No, ainakin hyvä bruttokansantuote jos ei muuta.

Blogeista

                                                          kuva©MinnaKarjalainen

Pidän erilaisista blogeista joissa ihmiset erittelevät asioitaan ja kuulumisiaan. Blogi voi olla millainen vain, mutta saanen ilmaista ärtymykseni sellaisia blogeja kohtaan, joissa ensinnäkin käytetään todella epäselvää kirjoituskieltä. Välimerkit ja isot ja pienen alkukirjaimet ovat päin prinkkalaa. Ei sillä, että itse olisin mikään kirjoittamisen ihmelapsi (kaukana siitä EHEH. Munansaannokset eli sananmuunnokset ovat liian suuressa suosiossani). Silti: väliä ja kuntoa siihen tekstiin! Hienoa lukea 20 riviä putkeen tungettua myyrää. Tai siis ei sitä sitten lueta. (Jos tahtoo, että blogia lukee muutkin kuin parhaat kaverit.)

Blogeja on mukava lukea matkailusta, kokemuksista ja hauskoista tilanteista. Kyllä sitä lukisi vaikka masennuksesta kertovaa tekstiä, jos se olisi kirjoitettu hyvin ja ajatuksella. Ikävä kyllä liian usein törmää tällaiseen:

“SIIS MÄ OON IHAN €#”# kyllästyny ku mä käyn tua kaupas ni siä on ihmisiä jotka siis IHAN NIINKU SE HH. SIIS MÄÄ EN MILLÄÄ KEKSI MITÄ MÄÄ SÖISIN TÄNÄÄ MUT t4yr b “

Ikävää tekstiä on ikävä lukea, vaikka aihe olisi kuinka hyvä. Tässä en sorra murteiden tai puhekielen käyttöä, mutta että sais edes selvää hei siit niinku.

Voin tässä julkaista inhokkiblogini Jussi Parviaisen blogin lisäksi. Se on URHEILUBLOGIT. Voiko olla rasittavampaa asiaa. En voi sietää niitä kaikkia itseriittoisia kuvia, joita otetaan pohkeista ja käsivarsista. MINÄ MINÄ MINÄ. MINUN TREENIKASSI MINUN RAVINTEIKAS TEEPUSSI.  Samaa asiaa vastaa “Kohti kesäkuntoa” blogit, joita ylläpitää max. 18 vuotiaat ja silti edelleen 15-vuotiaan tasolla olevat teinityöt. Eri asia on ammattilaisten tekemät OIKEAT kuntoblogit, joista saa vinkkejä niin ravintoon kuin liikuntaan.

SILTI muistutan, että elämme vapaassa maailmassa. Kukin tyylillään. Kukin pitämillään blogeilla.

Mitäs tässä valmiissa maailmassa.

Taru tavaroiden herrasta ja muita hahmoja

                                                            Nääs©MinnaKarjalainen

Viisain oli se kylän tietäjä jo varhaisen Suomen jossain hirven-nahkamajassa, joka osasi alusta asti sanoa, että viisain on se, joka tietää ettei tiedä. Oppia voi aina uutta, vaan ei koskaan kaikkea. Mistä siis tulevat seuraamme kouluissa, työpaikoilla ja yllättäen kaverijoukoissakin nämä kaikkitietävät ihmiset? Saksankielinen versio Besservisser kuvaa tätä olentoa.

Nimi: Besservisser

Ulkonäkö: Nokkelat terävät silmät ja koppava nokka.

Motto: Koirat muuten haukkuu ja kanat kotkottaa.

Paikka: Siellä missä muut eivät osaa itse 

Kaikkitietävää ei tarvita mihinkään. Hän laukoo yleispäteviä totuuksia joka asiasta. Asioita, jotka kaikki tietävät, mutta jotka ovat niin itsestäänselviä, että ne jättää mieluusti sanomattakin. Muillakin ihmisillä on kyky ajatella omatoimisesti. Tämä unohtuu harvinaisen usein Kaikkitietävältä.

 Kaikkitietävä kertoo miten "kukat tarvitsevat vettä, joten ne on hyvä kastella", "liika rasva ruuassa ei ole hyväksi" sekä neuvoo miten takki laitetaan henkariin oikein. Usein huomaat juuri itse ajattelevasi asiaa, kun Besservisser on sen jo laukonut ilmoille äkkiä ennen kuin sinä ehdit. Äkkiä ennen kuin vaan sinä itse ehdit toimia älysi mukaan ja ehdottaa jotakin muille. Kaikkitietävälle on täysin mahdoton ajatus, että joku ikinä oppisi mitään yritys-erehdys menetelmällä tai kantapään kautta.

Kaikkitietävä ihminen yrittää jatkuvasti vaikuttaa muiden ajatuksiin ja hallita heitä. Valitettavasti kyseisellä sitten onkin porukan kuivimmat jututkin. Mitään kovin ihmeellistä ei nimittäin Kaikkitietävän elämässä yksinkertaisesti EHDI tai VOI tapahtua, sillä kaiken pitää olla prikulleen hallinnassa ja täysin järjestyksessä. Tapahduttava oikeaan aikaan hänen suuren tahdonalaisen älynsä voimalla, sillä jokainen tarvitsee jatkuvasti hänen ohjaustaan, apuaan, älyään ja johtamiskykyään.

Toki on erittäin suotavaa, että on olemassa ihmisiä jotka ovat tarkkoja aikatauluista ja siitä, ettei se lompakko unohdu Marjutilta siihen bussipysäkin penkille eikä se kännykkä putoa sinne vessanpönttöön Minnalta (jolle tämä kävi komisen kertaa peräkkäin), mutta liika on aina liikaa. Jatkuva neuvominen ja pilkun viilaaminen aiheuttaa suuresti ärsyynnystä hyvin monissa ihmisissä, muun muassa tämän tekstin kirjoittajassa.

MinäNiinMieleniPahoitin!©MinnaKarjalainen

Seuraava henkilömme on nimeltään Mielensäpahoittaja, josta onkin ollut paljon keskustelua monessakin mediassa. Muun muassa Taloussanomien nettisivulla Heini Karjanmaa kirjoittaa:

”Heitä kohtaa asiakaspalveluissa kaikkialla, missä tavaroita ja palveluita vaihdetaan: ihmisiä, jotka marmattavat pelkästä ilosta tai pakosta. "Mielensäpahoittaja" haluaa olla uhri. Hän valittaa jälkikäteen hotelliin, ettei löytänyt aamiaishuonetta, sen sijaan, että olisi kysynyt.”

Jutussa ollaan myös listattu Mielensäpahoittajan uhreja tähän tapaan:

” Joillakin on ihan kaikki pielessä: portaat huonon väriset, parkkiruutu vinossa väärään suuntaan. Kaupan pitäisi maksaa parkkimaksu, jos ei löydy paikkaa. Ollaan aivan tolaltaan, koska ananas oli sisältä huono, kauppaketjun asiakaspalvelupisteen työntekijä listaa.”

Nimi: Mielensäpahoittaja (englanniksi voisi olla vaikka the grouch meinaten mörökölliä ja murjottajaa)

Ulkonäkö:  sen näköinen, että siitä voi valittaa äidille, miksi minusta tän näköisen teit??!! Saako tästä korvausta??!

Motto:  Taivas on väärän värinen.

Paikka: Kauppojen kassat, parkkihallit, kaikki missä tarjotaan palvelua

Kyllä suomalainen sitten osaakin valittaa! Miettisi sitä afrikanmiestä välillä.
                
                                                                                      kuva©MinnaKarjalainen

Viimeinen henkilö, jonka voisi tässä esitellä on materialisti.

Nimi: Tavaroiden Herra

Ulkonäkö: Vaikea erottaa kaikesta siitä tavarasta ja vaatemäärästä

Motto: SIIS KATO VÄHÄN TÄÄ ON HIENO!!! SIIS VÄHÄKS!!!

Paikka: Tavaroita syöksevät tuolivuoret Mordor myymälöissä

 Taru tavaroiden herrasta alkakoon ! Hänet näet Ikeassa, Hulluilla päivillä ja suurissa alennusmyynneissä. Joka helkutin muovikukka ja kukka-astia kiinnostaa.  Täytyy tunkeilla, näprätä, kosketella ja töykkiä muita saamasta ilmaisia Nivean puhdistusainenäytteitä ja jotain helvetin Doven käsirasvapaakkua.

”Kun omistat tarpeeksi tavaraa, lopulta tavarat omistavat sinut.” sanoi Tyler Durdenkin elokuvassa Fightclub. Hänen kaltaisiaan sietäis enemmän olla. Nii hyvän näköinenkin kaveri.

Materialisteja on moneen junaan, mutta naisia ovat suurin osa heidän edustajistaan. Vaatteita valitaan kauppareissua varten kaksi tuntia ja vaihdetaan välissä kolmesti. Sitten on laukun valinta. Lopulta kengät. Hiusponnarin vaihto.

Ihmiset saavat merkityksensä sen perusteella paljonko tavaraa ja millaiset vaatteet heillä on. Älypuhelin on rakkain, sillä se on kuin elävä tavara ja siihen on helpompaa olla yhteydessä kuin oikeisiin elollisiin olentoihin.

Ikeasta tuli muuten mieleen, että siellä on se hauska väite, että ”pahoinpitelemme tuotteitamme” ikään kuin iskurepliikkinä seinässä. Kuvassa norsu talloo sitä tuolia. Mieleeni tulee pahaa-aavistamaton materialisti joka käytävää kuljeskellessaan törmää myyjään moukaroimassa muovituolia seinään raivon vallassa ja hullun ilme naamalla silmät selällään, että  "KYLLÄ TÄMÄ KESTÄÄ !!!  HAHAHAHAHAH!!!  HEI ÄLKÄÄ MENKÖ!!!"

Hulluja nuo Ikealaiset.

"Sää voisit olla meidän Ukin veli!"

 

      kuva©MinnaKarjalainen

 On se ikävää, kun aina pitää naista ahdistella. Oli sitten baarissa saati kirpputorilla. Useita hienoja iskurepliikkejä on jäänyt mieleen:

”Heitä puolivoltti. Ootsä upee?”

”No et sää kyllä mikään kaunotar oo…”

”Jos mä oon se metsä ootko sä se peikko?”

Väsyttää. Ei ehkä ne iskurepliikit, vaan se siirappimaisuus ja eroonpääsemisen vaikeus. Ja haikeus.

”Onkos teillä sieltä mallikoulusta vapaata?”

Hyvä juttu oli Lapissa eräässä Levin karaokebaareista, kun 70-vuotias mieshenkilö tarttui kaulaani ja sanoi:

”Suudellaanko?”

Siskoni sitten pelasti tilanteen tönäisemällä miehen kauemmas ja sanoen kuin vahingossa:   ”Sää voisit olla meidän Ukin veli!”

Ei se ikä merkitse. Aina kannattaa yrittää, vaikka tytsy olisi oman lapsenlapsen ikäluokkaa.

Kerran istuskellessani kaverini kanssa baarissa Tampereella pöytään istui koko illaksi mies. Hän ei puhunut sanaakaan. Vasta tuntikausia istuskeltuaan ja tuijotettuaan rohkeni sanomaan:
”Mä en oo tehnyt sitä kenenkään kanssa. Tää olis nyt nöyrä pyyntö…”

MIKÄ IHMEEN NÖYRÄ PYYNTÖ? Jos ei voi edes tervehtiä, niin kannattaako heti hypätä sinne kammarin puoleisiin asioihin.

Oma neuvoni  tällaista harrastaville miehille on, että ei käytä iskurepliikkejä ollenkaan. Jos ei oma persoona tee naiseen vaikutusta, niin tuskin ne koreat sanonnatkaan ja sananlaskut.

”Sä oot mun nainen seuraavat 15 minuuttia.”

Jep.

Tässä lopuksi voisin julistaa voittajan.
Eräs tyyppi koki hyväksi ideaksi tehdä vaikutus mennä sanomaan mieskaverilleni: "Saaksmä hakata sun naisen?" Kävi melkein niin, että joutui itse hakatuksi.

Hyvä niin.