perjantai 28. kesäkuuta 2013

Kaikki tukemaan biohajoavaa muovia !

Jättäkää ne perkeleen muovipussit ostamatta ja koittakaa muistaa kangaskassit tai isot käsilaukkunne messiin kaikkialle !

Kyseinen uutisjuttu täräyttää:

http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/3013931/meret-muuttumassa-muoviliemeksi


"Koska muovi ole biohajoavaa, muovijäte muuttaa meriveden muoviliemeksi. Muovin kappaleet pilkkoutuvat yhä pienemmiksi osasiksi ja päätyvät vesistöjen kautta ravintoketjuun, ja lopulta lautasillimme."

(Eli siis "Kaikki syömään muovia! Muovi on terveellinen hedelmä..." muokkaus itsekeksimästäni lastenlaulusta - juu juu juu !)

"Kalastussiima kestää 600 vuotta, muovisen kertakäyttövaipan tai pullon hajoamiseen kuluu 450 vuotta..."

"Liemikilpikonnan sisuksista löytyi taskulamppu, nailonköysi ja lelurekka."



"Nykyään ei ole enää yhtään neliökilometriä merta, jossa ei olisi muovinkappaleita. Tyynen valtameren muovipyörre on halkaisijaltaan noin 1 500 kilometriä eli pinta-alaltaan suurempi kuin Keski-Eurooppa."

"Mooren mukaan maailman kauppalaivat viskaavat joka päivä sumeilematta noin 640 000 muovitynnyriä mereen."

Lisäksi moni muistaa ehkä Facebookissa ja muussa sosiaalisessa mediassa kiertäneen järkyttävän lintuvideon, missä muun muassa albatrossit kaukana kaikesta ihmisasutuksesta meren äärissä syöttävät poikasilleen hammasharjoja ja muovinpaloja.

On kuitenkin myös toivoa: biohajoava muovi ja tulevaisuuden luontoystävälliset materiaalit. 

Minua ärsyttää suunnattomasti näin vastuuttomat ja NOLOT teot luonnolle. Koko muovi tuntuu lapselliselta keksinnöltä, jota ei voitu kehittää tarpeeksi. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti