Once©PakinoivinAikein
Tänään havahduin muiden blogeja ja omia juttujani lukiessani, että säälittävistä yrityksistäni huolimatta en ole kyllä kovin syvällinen kirjoittaja. Ainakaan vielä pitkään aikaan (Heh.)
Totuus on se, että syvällisyys ja asioiden tarkastelu monelta kantilta vaatii kypsyyttä ja elämänkokemusta, mitä minulla on vielä kovin vähän.
Olen kasvanut lapsuuteni hyvin ruusuisissa ja onnellisissa olosuhteissa vailla huolen häivää. Ja se kyllä näkyy. Opiskelut ovat sujuneet sen suuremmitta ongelmitta samoin kuin kaverien hankkiminen ja ihmissuhteet.
Miehetkin on elämään valittu suhteellisen huolella. Heti ensimmäinen suhde kesti lähes kolme vuotta ja kun erosi, sitä kaipasikin jo jotain muuta, eikä se erokaan maailmaa tuhonnut.
Suoraa sanoen olen pölvästi ja nulikka. Monet sanovat sanoilla "hoopo", "hullu" ja "huoleton veikko". Hullu on ehkä se, minkä olen kuullut entien. Se johtuu siitä, että vaihdan aihetta usein kesken lauseen, kiinnitän huomiota erittäin epäkummalisiin asioihin ja mielentilani vaihtelevat jatkuvasti.
Enpä silti väitä, ettei tuo sopisi jokaisen nuoren ihmisen muottiin. Olen kyllästynyt puhumiseen "massasta ja massoista" , sillä jokainen ihminen on eriskummallinen ja erilainen ja ihana tarkasteltavaksi ja jokaisella tarina kerrottavanaan.
Mikään ei ole parempaa kun punaviinilasin äärellä istua iltaa vanhan tai uuden tuttavan kanssa ja kuulla hermot repäisevän jännittäviä ja naurattavia tapahtumia ja NAUTTIA siitä, ettei ole vielä kokenut läheskään kaikkea eikä voikaan.
NI.
