The Grizzly Man

                                                              kuva©PakinoivinAikein

Katsoinpa tässä taannoin dokumentin The Grizzly Man (Karhumies). Kyseinen dokkari siis ei pelkästään kertonut tämän miehen elämäntyöstä vaan otti traagisemman kannan ja käsitteli suuresti nimenomaan onnettomuutta, joka häntä kohtasi. Karhu lopulta söi hänet ja hänen tyttöystävänsä. Kirjaimellisesti söi. Tapetun karhun vatsalaukusta löytyi myöhemmin kaksi jätesäkillistä ihmislihaa, joiden joukossa oli myös vaatteita.

Dokumentin mukaan tappaja ei ollut yksi niistä karhuista, joiden kanssa Timothy Treadwell touhusi kirjaimellisesti liki ilman mitään suojavarusteita saati asetta lähes kolmentoista vuoden ajan ja jotka ”tottuivat” hänen seuraansa. Todennäköisesti sama tappaja-karhu uhkasi Timothyn lentäjätoverin henkeä, joka löysi ruumiit. Pääkallon, palan kylkiluuta ja selkärankaa sekä irtonaisen käden, jossa oli yhä rannekello. Lentäjän mukaan karhu yhä söi, kun hän sattui paikalle. 

Onko pahempaa tapaa löytää ystävä?

Pidin dokumentin monipuolisuudesta, missä puheenvuoron saivat niin Timothyn läheiset toverit sekä ex-tyttöystävä, mutta myös toisinajattelijat. Erään pelastustöihin osallistuneen helikopterikuskin mielestä mies sai mitä ansaitsi. Timothy sai kuolemansa jälkeen myös ns. vihakirjeitä, joissa puhuttiin karhujen herkkuruokaa olevan luonnonsuojelijat.

Ruumiinavaaja taas ihasteli Timothyn käyttäytymistä kuoleman hetkellä ja korosti varsinkin hänen naisystävänsä, Amie Huguenardin lojaaliutta miestään kohtaan. Hän ei paennut hyökännyttä karhua, vaan jäi taistelemaan sen kanssa henkensä uhalla.

Dokumentissa tulee selville myös dokumentaristin ”oma ääni.” Hän sanoo, ettei nähnyt missäkään ”Timothyn karhuista” sympatiaa tai karhujen salaista maailmaa vaan luonnon suunnatonta välinpitämättömyyttä ja etäistä kiinnostusta ruokaan.

Mielestäni mielenkiintoinen kanta tuokin. Dokumentti jätti tilaa myös Timothyn arvostukselle, tämän taiteelliselle ohjaukselle, videokuvalle ja kettuystäville. Itselleni piirtyi kuva erittäin riehakkaasta, ailahtelevasta ja huumorintajuisesta, mutta myös täysin pähkähullusta miehestä. Nauramaan saa muun muassa Timothyn eräs kaksinpuhelu kameran kanssa: ”Okei, toinen otto. Putosin taas melkein jyrkänteeltä. Olen helvetin idiootti.” 

Löysin hänessä jotain itseäni muistuttavaa. Kenties.

En voi tuntea kovin suurta halveksuntaa miestä kohtaan, joka itkee ja raivoaa teltassa yksin kameralle, että Jumalan ja Allahin tai lentävän hinduolennon on lähetettävä sadetta, että lohet lähtevät liikkeelle jokea pitkin, että karhut saavat ruokaa. Tai joka suree kuollutta mehiläistä maitohorsmassa, sillä se kuoli täyttäen tehtäväänsä. Tai joka juoksentelee kettujen kanssa pitkin niittyjä. 

Mielestäni tuollaisia ihmisiä on liian vähän. Mielestäni siinä on kerrankin mies jossa on myös jotain järkeä.

Mielestäni jokainen saa muodostaa Timothystä sen kuvan kuin haluaa. Omasta mielestäni hän oli rohkea ja kuoli kuten halusi. Sitä ei voi sanoa, etteikö hän olisi jatkuvasti tiennyt karhujen uhasta. Hän hokee jatkuvasti miten ne voivat tappaa ja repiä pään irti, mutta miten hän ei näytä niille pelkoaan ja toisaalta on myös valmis kuolemaan niiden puolesta.

Uskon, ettei äijä olisi tahtonut kuolla mitenkään toisin. Varsinkaan jossain sairaalassa 99-vuotiaana letkuissa kiinni.