Kotiutumisesta

   kuva©MinnaKarjalainen

Kun sain ensimmäisen oman asunnon, tiesin etten tule asumaan siinä kauan. Se oli liian ilmeistä.

Olin sinkku ja asuin tyttökaverin kanssa. Olimme liian nättejä ja vasta-alkavassa uudessa koulussa, että olisimme molemmat pysyneet sinkkuina tarpeeksi kauan, että talosta olisi tullut ”koti.”

Olenkin nyt muuttanut noin viisi kertaa. Ensinnäkin opiskelijakämppäämme tuli lutikoita, tai siis ainakin naapuriin. Se riitti minulle. Seuraavaksi meille lohkesi surkea kerrostalokämppä ja siellä oli huono ilmanvaihto, rumat lattiat ja vihainen mummo, joka ei antanut käyttää yleistä pesukonetta.

Sama mummo oli käynyt jonkun päälle, selvisi minulle tänä vuonna. Selvisin helpolla.

Sitten asuinkin jo miehen kanssa siellä sun täällä. Vielä yksikään paikka ei ole ollut vielä kunnon koti. Enemmänkin lepopaikka. Paikka, jossa syödään ja nukutaan. Mieheen olen kotiutunut, en asuntoon. Kun mies lähtee, tekee mieli lähtee mukana. 

Kodissa, joka on koti, on oltava muutakin kuin selkeästi Ikeasta ostettuja Ikea kalusteita, kuten Ikea-ateriainteline, Ikea-leikkuulauta, Ikea-olohuoneenpöytä ja Ikea-hyllyjä.

Kodissa on sekä uusia, mutta pääasiallisesti vanhoja tavaroita. Tavaroita mitä on juuttunut lapsuudesta ja tavaroita jotka ovat alun perin jonkun muun. Äidin lapsuudenkirjoja, siskon vanha tarrakirja, isän jakkara... Semmoista.

Ei ole mikään ihme etten ole vielä kotiutunut, kun muutan puolen vuoden välein. Minä olen erinomaisen hidas kotiutuja. Pelkästään kun vaihdoin isompaan huoneeseen perheemme omakotitalossa, alkoi kotiutuminen alusta. En pitänyt siitä isommasta huoneesta yhtään. Se oli liian iso, vanha isosiskon huone. Tuntui, että astun eri saappaisiin ja olin yhtäkkiä talon vanhin lapsi. Sisko lens asumaan muualle. Se ei ollut yhtään niin mukavaa kuin toisiksi vanhimpana oleminen.

Jotenkin alkaa ärsyttää, etten ole edes halunnut alkaa järjestellä ja sisustaa itselleni sopukkaa, kun tämäkin talo pian jää, missä tätä kirjoitan. Opiskelijakämpät. Ärsyttävä sana. Kertoo opiskelusta, eli välivaiheesta, eli pian minä jään taakse-kodista.

Ei siinä mitään pahaa sinänsä, opiskelija-asunnoissa nimittäin. Olisi vaan kiva luoda oma koti. Minne minä sen luon? Ei ole vielä pesänrakennustarpeitakaan tarpeeksi. Omaisuuteni perustuu vanhoista piirustuksista, MAC-tietokoneesta ja haarukkasetistä, jonka sain YO-lahjaksi.

RASITTAVAA TÄMMÖINEN.

 (Jonkun elämään kyllästyneen keski-ikäisen mielestä IHANAAPAS iha ihanaa tämmöinen vapaus ja riippumattomuus. No niinpä tietysti on. Aina sitä kaipaa täysin päinvastaista mitä on. JA EROA JA NAUTI VAPAUDESTA!  Kyllä sitä elämäänsä haluaa kodintuntua ja vakautta vaikka onkin nuori. NI! Keskittykää omaan elämäänne !)