Onnellisuudesta

 onni©MinnaKarjalainen

            

Nyt kerron teille jotain mitä ei moni sano usein.

Minä olen ONNELLINEN.

Miten onnistuin? Täällä suame maassa jossa isovanhemmatki joutu vuan sodasta puhummaa ja kahvi oli korviketta vuan ja lapset sai korkeintaan käpylehmän ja kiven.

Sanaan onnistua liittyy sana onni. Onnellisen olon tunnistavat kaikki. Sitä tuntee että helevattu olen kerranki onnistunut jossaki ja kaikki asiat mallillaan ja mukavasti ja tasapainossa. Mukava hyvänolon tunne vatsassa, kunnes huomaa, että höh missä minun lompakko on ja onko se ny perkele hukkunu. Aha luottokorttiki on. Ja sinne meni taas hyvä olo menojansa.

Ei.

Onni ei ole sitä.

Onni on tässä ja nyt. MILLOINKAAN eivät asiat ole tasapainossa ja kaikki täysin mallillaan. Eivät asiat mualimassa toimi niin. Aina on ongelmia, joku kiristää, koulu - tai työjuttu vaivaa, parisuhteessa kitkaa sekä perheessä ja kavereissa muista ihmissuhteista puhumattakaan. (Ei hitto, kun tätä itse lukaisin jälkeenpäin, luin että per*eessä. Sielläkin voi tietysti kitkaa olla.)

Onnellisuuden tavoittelemassa on tärkeää olla jakamatta elämäänsä lohkoihin, että nämä ja nämä ovat kunnossa, mutta nämä eivät. Suurin virhe LOKEROIMINEN ja MUSTAVALKOISTAMINEN.

Annan teille ensimmäisen neuvon:

"Älä välitä kaikesta. Elämä on."

Välittämättä jättäminen on kaiken A ja O. Älä välitä siitä, jos mokasit jossakin tai joku ihminen oli sinua kohtaan ärsyttävä. Älä välitä turhista motkotuksista vaan keskity olennaiseen. Mikä on todella olennaista esimerkiksi työsi tai koulusi kannalta? Sekö, että kuuntelet työpaikalla pahasuisen Irman motkotusta, vai hoidat oman työsi kunnolla loppuun välittämättä muiden mielipiteistä?

Annan teille seuraavan neuvon:

"Kuvittele eläväsi kuin koira."

Kuinka monesta asiasta koira välittää? Kyllä, se välittää ruuan saannista, lämpöisestä makuupaikasta sekä ystävällisistä ihmisistä. Jaaah... siinä se oikeestaan olikin. Se tulee myös joka päivä innoissaan perhettään vastaan, lepäilee mielellään ja kakkii minne tahtoo. (Jos ei ole kitkaa.)

Elämän perusasioihin keskittyminen ja tärkeysjärjestykseen laittaminen ovat hyviä keinoja päästä lähelle onnea.

Älkää kuitenkaan ottako näitä liian tosissaan, minulla nimittäin meni tuo koirajuttu ihan yli lapsena. Kyllä, halusin juoda lattialla olevasta muoviastiasta, konttasin ja läähätin kuin…idiootiksi kai sitä sanotaan sellaista. Lopulta otin punaisen koirantalutushihnan ja ojensin sitä äidille sanoen: 

"Mää tuun mukaan kävelylle, te voitte viedä mua tässä." 

Äiti siihen: "Kuule. Poliisit saattais pysäyttää siinä hyvin nopeasti." 

En ymmärtänyt.

No. Jos oman onnen löytäminen on kuitenkin kovin vaikeaa, voi vaikka tehdä ihan suoraan listan, että mitkä ovat ne asiat, joista itse todella iloitsee ja joista ei tingi. 

Minulle ne esimerkiksi ovat liikunta (salilla käyminen), tietysti läheisten seura sekä herkuttelu. Myös hyvien elokuvien katsominen, oman jutun tekeminen ja luovuus ovat näitä asioita. Yksi nousee ylitse muiden ja sitä olenkin miettinyt tarkkaan.  HUUMORI. Typerien juttujen ja asioiden katsominen ja hokeminen.

Kummasti rentouttaa.

Jos vaikka oma mies ärsyttää, voi kuvitella hänet koulun ruokalaan pitämään hulavanne-esitystä. Sillainkin voi olla.  Sen rasittavan Irman voi kuvitella alasti ruokalan kattoon roikkumaan. No, tuo meni yli.

Voi myös lukea lasten suusta tulevia juttuja, joita on koottu eri nettisivuille. Kuten tämä:

– Jos jollakin on poikakaveri ja marsu, joista tykkää kovasti, niin kyllä niiden välisen eron huomaa. Poikakaveri on se, jolla on pää. – Ann 7v.

KYLLÄ SEN ERON HUOMAA !

Minusta on usein hauska nauraa itselleni. Se on suurta mielipuuhaani laittaa sitten kommellukseni muiden nähtäville esimerkiksi Facebook tilapäivityksiin. Tännekin minä niitä laitan, ikävä kyllä.

Hiihtolomalla minulla hajosi kengät ja jouduin kaivamaan kylmävarastosta jotkut aivan järkyttävät kengät, sillä pakkaan aina huonosti, enkä odottanut tarvitsevani kahtia kenkiä. (En ole ilmeisesti normaali nainen. En oikein välitä kengistä kuin erikoistapauksissa.) Minullapa oli vielä kuvaukset erään taiteilijanaisen ateljeessa sinä päivänä. Ne olivat helvetin rumat kengät. Ei voi muuta sanoa. Ne eivät olleet edes kengät tai en ole varma.

Ennen hiihtolomaa kävimme kuvauspaikalla, joka tulee tämän vuoden lyhytelokuvaamme Lumeen jäi jäljet. Siellä ei lumitöitä oltu tehty ikuna, sillä koko talo on purku-uhan alla. Talo on myös kummitustalo.

Minä ensinnäkin olin converset jalassa, mitkä ovat upeat hangessa tarpomiseen. Lumi tuntui polvissa asti housujen sisällä. Pois kun tulimme, minä kaaduin selälleni siihen ulkoportaisiin. Portaita ei edes nähnyt, koska lunta oli niin paljon. Perässäni tuli varmaan kahdeksan ihmistä, joista kukaan muu ei tietenkään kaatunut. Koko jono tössäsi yllättävään esteeseen, joka olin minä. Nousin, mutta paha oli jo tapahtunut. Paidanalus hörppäsi lunta mukaan ja sinne suli. 

Lumeen jäi todellakin jäljet.