Numero 61, Queen ja sähköankerias

Miksi on niin vaikea rentoutua ja pitää yksi rokulipäivä ? Yksi ainoa.

Olen opiskelija, teen työharjoittelua ja sopivana hetkenä myös palkallista työtä.
Viikonloput menevät kaiken muun hoitamiseen, kuten helkkarin mäkin viemiseen huoltoon, älypuhelimen hankkimiseen (mihin tietysti itsellä ei ole varaa vaan vanhemmat antoi lahjaksi) ja liittymän vaihtamiseen. 

Jokaisen sopivan välin tullen kuntoilen, luen ja harrastan taidetta. Kaikkina mahdollisina hetkinä kuin ystävillä on aikaa, yritän nähdä heitä.

Viikonloppuna tuli kavereita kolme kappaletta viettämään pari yötä. Käytiin Tampereen yössä muun muassa Roosterissa vilkaisemaan bändejä. Käytiin myös Plevna panimossa maistamassa simaa ja sienikeittoa.

Lauantaina näin Palatsi teatterissa Queen-musikaalin, mikä oli aivan elämää mullistava. Oli kuin olisi katsonut Freddyä silmiin siinä, paitsi että näyttelijä oli enemmän Freddy kuin Freddy itse. Varmaan paras koskaan kuulemani mieslaulaja. Asiaan saattoi vaikuttaa myös viini ja huumaavan hyvä mojito, joka laskettiin eteeni. Jälkiruuassa loisti numero 61, kuin varoituksena jostakin.

Mojito©PakinoivinAikein

OnnenNumero?©PakinoivinAikein

Kävin eilen myös Särkänniemen akvaariossa kaverin lahjaksi antamalla ilmaislipulla miehen kanssa. Kummallinen, aavemainen tunnelma siellä hiljaisuudessa suurien altaiden vain pitäessä pientä humisevaa ääntä ja tuhansien hiljaisten silmäparien tuijottaessa. Sinne on tullut uusina eläiminä myös kameleontti ja pyton käärme. Valtaisa monni tuijotti ystävällisesti ja sähköankerias halusi lamauttaa minut  (ainakin altaan tekemän sähkölukeman perusteella.)

Mistä tulee silti se länsimaisen ihmisen pakotus tunne, että liian vähän tässä koetaan, tehdään ja eletään?

Mistä se tulee?

En suostu enää sitä tuntemaan.