maanantai 7. lokakuuta 2013

21-vuotta ja jääkaapin kahva

Todella normaalit synttärikemut. Minulla oli Tonto-maski, jonka yllä Gordon Ramsay naamio. Ei hätää. Mukana olivat myös Vandetta naamio, jolla mies pelotteli ihmisiä baarissa. Hän hiljaa tuijotti ja muut kerääntyivät ympärille keskustelemaan, miksi hällä naamio. Naamiomies ei sanonut sanaakaan, mutta muut päätyivät siihen, että hän pitää maskia päässään kannanottona Yhdysvaltain tilanteeseen. 



Tonto©PakinoivinAikein

                      Tonto&Vandetta©PakinoivinAikein                         

Ahaa.


Kemuissani oli yhteisenä ohjelmana Hobitti, Batman ja Breaking Bad- imitaatioesityksiä. Ikävä kyllä Batman esitystämme luultiin Aristokateiksi, mutta ei se mitään. Vesi-ilmapallo lentää parvekkeelle ja jääkaapista hajoaa kahva. Eräät lahjovat itsensä Rumaan parillakympillä ja eräs herää sunnuntai-maanantai välisenä yönä väärästä junasta 
Porista, kun piti mennä Helsinkiin.


MeatballsDone©PakinoivinAikein

Maanantaina töissä eräs ohjaaja soittaa ukulelella Robinia. Voiko olla paremmin asiat. Muutenkin vähän stressaantuvaa sorttia nuo työtoverit. Yksi muisteli 30-vuoden uransa aikana kerran älähtäneensä työporukalle. Siitä on hyvä lähteä. Lupaava ammatti.

Ruokalassa rasittava vanha äijä kaaputti nautinnollisesti lusikalla rahkaansa. Teki mieli sanoo, että nyt saa rauhotut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti