Numero 61, Queen ja sähköankerias

Miksi on niin vaikea rentoutua ja pitää yksi rokulipäivä ? Yksi ainoa.

Olen opiskelija, teen työharjoittelua ja sopivana hetkenä myös palkallista työtä.
Viikonloput menevät kaiken muun hoitamiseen, kuten helkkarin mäkin viemiseen huoltoon, älypuhelimen hankkimiseen (mihin tietysti itsellä ei ole varaa vaan vanhemmat antoi lahjaksi) ja liittymän vaihtamiseen. 

Jokaisen sopivan välin tullen kuntoilen, luen ja harrastan taidetta. Kaikkina mahdollisina hetkinä kuin ystävillä on aikaa, yritän nähdä heitä.

Viikonloppuna tuli kavereita kolme kappaletta viettämään pari yötä. Käytiin Tampereen yössä muun muassa Roosterissa vilkaisemaan bändejä. Käytiin myös Plevna panimossa maistamassa simaa ja sienikeittoa.

Lauantaina näin Palatsi teatterissa Queen-musikaalin, mikä oli aivan elämää mullistava. Oli kuin olisi katsonut Freddyä silmiin siinä, paitsi että näyttelijä oli enemmän Freddy kuin Freddy itse. Varmaan paras koskaan kuulemani mieslaulaja. Asiaan saattoi vaikuttaa myös viini ja huumaavan hyvä mojito, joka laskettiin eteeni. Jälkiruuassa loisti numero 61, kuin varoituksena jostakin.

Mojito©PakinoivinAikein

OnnenNumero?©PakinoivinAikein

Kävin eilen myös Särkänniemen akvaariossa kaverin lahjaksi antamalla ilmaislipulla miehen kanssa. Kummallinen, aavemainen tunnelma siellä hiljaisuudessa suurien altaiden vain pitäessä pientä humisevaa ääntä ja tuhansien hiljaisten silmäparien tuijottaessa. Sinne on tullut uusina eläiminä myös kameleontti ja pyton käärme. Valtaisa monni tuijotti ystävällisesti ja sähköankerias halusi lamauttaa minut  (ainakin altaan tekemän sähkölukeman perusteella.)

Mistä tulee silti se länsimaisen ihmisen pakotus tunne, että liian vähän tässä koetaan, tehdään ja eletään?

Mistä se tulee?

En suostu enää sitä tuntemaan.

Miksi taide häviää

Nyt lopetetaan kaikki taide se on turhaa. Keskitytään matematiikkaan ja lähdetään opiskelemaan taloustiedettä. Hurjat ja taiteelliset vaatteet roskakorriin ja tilalle kauluspaita ja harmaa hame. Kampaus Päivi Räsäsen mukaan ja tuetaan TAMK:in taidekoulutusohjelman lopettamista. Oikeestaan ihmiset vois lopettaa taiteen ohella itsenäisen ajattelun. Talousihmiset voi ajatella heidän puolestansa numeroilla ja raha-asioilla. Kirjoittamisenkin voisi lopettaa ja korvata todennäköisyyksillä ja luvuilla kenties.

Hämmentykää©PakinoivinAikein

Antakaa koirien olla rauhassa kävelyllänsä

Kannatan keltaisen nauhan ideaa Kankaanpään koiraharrastajien sivulla: http://kankaanpaankoiraharrastajat.blogspot.fi/2013/09/yhdistyksemme-on-mukana-viemassa.html

Ideana on merkitä tilaa tarvitsevat koirat keltaisella nauhalla. Koiran ei tarvitse olla aggressiivinen tarvitakseen vieraisiin välimatkaa. Myös keskenkasvuiset ja villit koirat tarvitsevat rauhallisen ympäristön koulutukselleen.

Mielestäni on muutenkin maailman typerimpiä ihmiset, jotka kysymättä omistajalta tulevat koiraan koskemaan. Tuntemattomina marssivat kävelyllä koiran eteen, silittävät, kopeloivat, työntävät käden sen kirsun eteen tai kurottuvat sen päälle ja tuijottavat suoraa silmiin. Parhaassa tapauksessa perheellinen tuo lapsensakin silittämään.

Eiväthän ihmisetkään mene toisiinsa koskemaan tuolla lailla. Yhtäkkiä joku Jarno tulisi päästä ravistelemaan kesken iltakävelyn. Itse en ainakaan tykkäisi yhtään.

Tampereen Rautatieasemalla juurikin jouduin puuttumaan tilanteeseen, missä kaksi umpikännissä olevaa miestä ahdisteli kahta whippet-sekarotuista koiraveljestä. Koirat olivat kankeina pelosta ja omistaja jo varoittanut että pelkäävät tuntemattomia. Sekoilu vaan jatkuu ja känniapinat yrittivät jopa nostaa toisen koiran ilmaan takapäästä. Siinä kohtaa sanoin, että voitteko lähteä menemään koiria pelottaa ja käy vielä huonosti. Toinen sanoi "Vain pitävänsä koirista niin paljon." Sanoin että mene tuonne ulos sitten vaikka katselemaan niitä :D
Kun eivät heti menneet sanoin että tässä on turha pelleillä lähden samantien tekemään valituksen, jos härnäätte vielä koiria. Se tepsi siihen hetkeen.

Kelle olisin sen valituksen tehnyt rautsikalla, sitä en siinä tilanteessa ehtinyt keksiä.

Paljon en vaadi

MuotiEiKolahda©PakinoivinAikein

Joskus sitä aattelee, että nyt mies ylös sohvalta köllöttämästä ja loppu se änärin pelaaminen.
Samantien romanttinen kanoottiretki suistoon ja hevoskärryajelukin käy. Mulle voi antaa lahjakortteja pariin vaateliikkeeseen ja varata kampaaja-ajan. Seuraavaksi syömään luomuruokaa ympäristönsuojelua tukevaan ravintolaan. Miehen suurista tuloista lahjoitus tiikereiden, delfiinien ja sademetsien suojeluun.

Sitten hurjiin bileisiin, jossa voi tanssittaa uljaasti mielimusiikin tahtiin jonka jälkeen ruusuilla koristeltu koti. Pihalla oma kasvimaa täynnä luomutomaatteja, eukalyptusta ja aloeveraa (miten kirjoitetaankin.) Nurmella pyörrii vesisika uima-altaineen (jos ette tiedä mikä on vesisika katsokaa youtubesta Pets 101 - Capybaras - marsun sukulainen) viisi marsua sekä neljä koiraa, kaikki pelastettu Espanjasta kadulta ja tuettu eläinpelastusjärjestön toimintaa.

Emmää naisena paljoo vaatis.

21-vuotta ja jääkaapin kahva

Todella normaalit synttärikemut. Minulla oli Tonto-maski, jonka yllä Gordon Ramsay naamio. Ei hätää. Mukana olivat myös Vandetta naamio, jolla mies pelotteli ihmisiä baarissa. Hän hiljaa tuijotti ja muut kerääntyivät ympärille keskustelemaan, miksi hällä naamio. Naamiomies ei sanonut sanaakaan, mutta muut päätyivät siihen, että hän pitää maskia päässään kannanottona Yhdysvaltain tilanteeseen. 

Tonto©PakinoivinAikein

                      Tonto&Vandetta©PakinoivinAikein                         

Ahaa.

Kemuissani oli yhteisenä ohjelmana Hobitti, Batman ja Breaking Bad- imitaatioesityksiä. Ikävä kyllä Batman esitystämme luultiin Aristokateiksi, mutta ei se mitään. Vesi-ilmapallo lentää parvekkeelle ja jääkaapista hajoaa kahva. Eräät lahjovat itsensä Rumaan parillakympillä ja eräs herää sunnuntai-maanantai välisenä yönä väärästä junasta 
Porista, kun piti mennä Helsinkiin.

MeatballsDone©PakinoivinAikein

Maanantaina töissä eräs ohjaaja soittaa ukulelella Robinia. Voiko olla paremmin asiat. Muutenkin vähän stressaantuvaa sorttia nuo työtoverit. Yksi muisteli 30-vuoden uransa aikana kerran älähtäneensä työporukalle. Siitä on hyvä lähteä. Lupaava ammatti.

Ruokalassa rasittava vanha äijä kaaputti nautinnollisesti lusikalla rahkaansa. Teki mieli sanoo, että nyt saa rauhotut.

Lohikäärme synttärit

Täytän 6.10.2013 kaksikymmentäyksi vuotta ja pidän pienet Halloween synttärikemut sen kunniaksi. Vieraita on kutsuttu 30 varmaan, en huomannut. Mietin, että näin tulevan Hobitin jatko-osan kunniaksi voisi pukeutua Smaug lohikäärmeeksi, joka makaa viisisenttisissä. 

Enempää ei oo rahhoo opiskelijalla. Kaikki menee saakeli. Muuttakaa vielä opintotukikin lainaksi niin voisin oikeasti ruveta tuhoamaan kyliä.

Jolloin ei tarvitse olla mielenkiintoinen

"Pöysti. Tässä iässä ihminen ei jaksa olla enää mielenkiintoinen. Sitä 70-vuotiaana ajattelee, että miten vatsa on aamulla toiminut ja mitä lintuja ikkunalaudalle on tänään ilmestynyt." (Pasila)

Huoh. Ajattelen itse näitä asioita. Onkohan se väärin ja vaaraksi. Mielestäni silloin on aikuinen, kun tekniikka ei ole koko elämä niin kuin nuorisolla eikä ylitsepääsemätön este niinkuin keski-iän ylittäneillä. MUTTA kun kirjoittaa 10 sivun työharjoitteluanalyysiä Tabulaan ja se temppuilee on valmis varaamaan vuoden matkan Thaimaaseen ja kadota maailmankartalta.

Arkisessa bussissa tuoksuu hiki ja maitovelli ja ihmiset näyttävät tapiireilta eivätkä ihmisiltä. Välistä joku ääliö tuttu analysoi medianomeja olevan paljon ja silloin uuvuttaa. Töissä kävi hassusti, kun juttelin miespuolisen työkaverin kanssa tämän armeijasta. Eräs huusi: "Ai kuka menee armeijaan? Minnako? Mikset menisi?"

Niin. Miksenköhän. 

Väsyneenä näkee maailman oikein silmin, kulissit romahtaa eikä jaksa esittää. Sellaisena olen myös nähnyt ihmisten olevan parhaimmillan. Pehmeinä, vastaanottavina ja lähelle päästävinä. Eivät enää tappele vastaan vaan vastaanottavat huumorin ja lämmön.

Bussissa vein viikonloppuna 57 kassia tavaraa, kun oli häät tulossa ja oli tekoripseä, meikkiä, puuteria, mekkoa, sukkahousua, yöpaitaa, naama-aineita, sukkia ja takkeja - ja kaaduin puoliksi lattialle niiden kanssa, kun bussikuski halusi heti kaasuttaa menemään. Lompakko oli jossain ja tuntui että haluaa luovuttaa. Ihmisten ajatukset ja katseet eivät konkreettisesti kiinnostaneet. Sitä voisi jo kutsua jonkinlaiseksi itsetunnoksi.