Eläinoikeus video

https://plus.google.com/u/0/101123126951921366825/posts/DgcajhgXB8c?pid=6139855471462573058&oid=101123126951921366825

Tässäpä pitkään haluamani toteutus eli video eläinten oikeuksia koskien.

Sanoisin, että video ei ole raaka, vaan täysin meille jokapäiväisen jauhelihapaketin, kananmunien, broilerin ja maidon ostamisen seuraus. Jokaisen kuuluisi tietää tällaiset maatalouden ja tuotannon ongelmakohdat.

Video ei syytä sormella kaikkia Suomen maatiloja, eikä se väitä, että kaikki maatalous on hanurista. Se tuo meille informaatiota siitä, millaisia ongelmia turkisteollisuuteen ja tehotuotantoon liittyy, sekä kyseenalaistaa tällaisen toiminnan sekä miksi se on Suomen laissa laillista.

Suurin osa kuvista on eri Suomalisilta ongelmatiloilta tehotuotanto.net  sekä tarhauskielto.net

Sinulla on oikeus olla välinpitämätön ja suuttua

Tiedättehän kaveripiirissä sen tyypin, joka on aina valmis kuuntelemaan, joka on aina mukava ja joka on aina valmis tekemään hyvää muille ja joustamaan omasta ajastaan ja tekemisistään. Ja nyt en puhu marttyyri-asenteesta, vaan vilpittömästä auttamisenhalusta, joka ei pyydä mitään takaisin eikä julista auttamistaan kovaan ääneen kaduilla ja draamalla.

Minä olin pitkään tällainen varsinkin alakoulussa ja vähän yläasteellakin. Vasta lukiossa sanavarastooni alkoi tulla sana "EI" ja sen opettelmista harjoittelen tänäkin päivänä. Teiniyden pahimmat kapinavaiheet ovat ehkä jo laantumassa, mutta välillä taas kaipaan tuota tyhmää, ärsyttävää ja silti niin radikaalia "teini-minääni", jolle EI- oli cool-juttu. 

Ja olen viime aikoina ymmärtänyt, että minulla pitäisi olla syytä ja varaa suuttua jatkossakin.

Suomalaiset saattavat yleisen käsityksen mukaan olla melankolisia ja vaatimattomia, jotenkin ponnettomia ilonkin hetkellä. Mutta se voi osittain johtua myös siitä, ettemme voi vihaisina ja ärsyyntyneinä näyttää negatiivisiakaan tunteita voimakkaasti. Ainoastaan alkoholia saadessamme se onnistuu - niin suuret vihan kuin onnen tunteet. Miksi siis emme voisi harjoitella niiden näyttämistä ilman alkoholia turvallisesti ja vapaasti?

Olen saanut monesti kuulla kommenttia siitä, että sanon mitä ajattelen, siis myös yhteiskunnallisiin -ja  mielipidepohjaisiin asioihin. Uskallan sanoa, mikä mielestäni mättää. Ikävä kyllä monet pitäisivät sitä mukevempaa mallia parempana: Istu hiljaa ja näytä nätiltä. Ja tämä liittyy myös miehiin, en usko, että naisena oleminen on varsinainen syy sille, että vaaditaan hyvyyttä, positiivisuutta ja myönteisyyttä silloin kun v*tuttaa.

Uskaltakaa ihmiset vittuuntua! Ei se maailmaa halkaise! Kun vittuunnutte, kuitenkaan loukkaamatta tai vahingoittamatta muita, se on ihan OK ! Sen jälkeen pystytte todennäköisesti ilmaisemaan myös positiivisia tunteita estottomammin.

Uskaltakaa suuttua. Kokeilkaa. Se tuntuu hyvältä. Sitä ei tarvitse välttämättä sylkeä toisten päälle, mutta omassa mielessänne pohtiessanne, voitte sanoa itsellenne: "Minulla on oikeus olla suuttunut. Se on Ok. Sitä ei tarvitse perustella kenellekään."

Uskaltakaa myös vaatia lohtua kumppaniltanne  ja myöntää: "Minulla on paha mieli nyt. Tahtoisin puhua siitä ja parantaa oloani seurassasi."
Hitaasti, kun suuttumus laantuu ja se laantuu mitä nopeammin sen hyväksyy, tuntuu paremmalta. Toki suuttumustaan voi lievittää tekemällä kivoja juttuja, vaikkapa lenkkeilemällä tai kuuntelemalla musiikkia. Se voi synnyttää myös erittäin luovia ideoita ja ratkaisuja. Helposti kimmastuneena ihminen on sanavalmiimpi, nopeampi ja tarmokkaampi tekemään.

Toinen juttu on se, mikä ehkä yhdistetään useammin naisiin syyttävänä ominaisuutena kuin miehiin: välinpitämättömyys. Kuulostaa sanana pahalta. Ei kannata yhdistää sitä nyt sellaiseen tilanteeseen, missä joku oikeasti tarvitsee apua ja kyseessä on vakava tilanne. Puhun terveestä välinpitämättömyydestä, oman tilan ottamisesta.

"Anteeksi, minulle ei nyt vaan sovi, koska tarvitsen omaa tilaa ja rauhaa."

Tällaista lausetta ei kannata korvata lauseella: "Minulla on kiire."

 Monista on pelottavaa myöntää ystävälleen, että nyt ei sovi, nyt ei ole oikea hetki. Nyt en jaksa pitää kotonani jatkoja porukalla. Nyt en vain halua sellaista. 
Itselläni oli aikoinaan vaikea luopua tällaisesta "hyvä kaveri" - mitalista, mutta nyt olen alkanut oppia sen voiman. Sellainen myöntyväisyys, jolle en itse anna todellista arvoa enkä ajattele siten oikeasti on pelkkää teeskentelyä. Enkä halua kavereilleni sellaista. Kun annan jotain, tahdon tarkoittaa sitä oikeasti, enkä myöntyä massapaineen alla.

Kyllä se hyväkin ystävä varmaan haluaisi, että olet rehellinen.

Myös naisella on oikeus ottaa tilaa ja keskittyä tv-ohjelmaan löhöämällä sohvalla. On typerää odottaa, että vain koska joku on nainen, häntä kiinnostaa jatkuvasti kuunnella joka ikisen miehen ja naisen ja lapsen murheita. Ovathan hänen oikea- ja vasen aivolohkonsa kiinni toisissaan ja muodostavat oksitosiinia puhuessa, toisin kuin miehillä. Miehille sallimme kyllä kotona pleikkarin pelaamisen ja lehten lukemisen kaikessa välinpitämättömyyden rauhassa, koska tiedämme sen tekevän hyvää heille. Mutta auta armias jos joku nainen ei kuuntele jaaritustamme. Mikä lehmä! Hänen sentään pitäisi ymmärtää! Ei, hänen ei pitäisi ymmärtää yhtään sen enempää. Hän ymmärtää sitten, kun hän itse haluaa ja hänelle sopii.

Antakaamme siis tilaa suuttumukselle ja terveelle välinpitämättömyydelle niin saamme vastalahjaksi välittämistä, iloa ja riemua !

Kesää ei tarvitse ansaita

Pakko jakaa äärimmäisen hyvä kirjoitus kesästä jälleen Hidasta elämää- blogin sadosta:

Parasta kesässä ei ole suunnitelluissa aikatauluissa pysyminen ja mahdollisimman monen kesäisen retken täydellinen onnistuminen. Kesä tulee luoksemme pieninä palasina, onnen murusina. Suunnitelmista irtipäästäminen ja aikataulujen ulottumattomiin astuminen on pelottavaa meille, jotka olemme tottuneet siihen, että mitään hauskaa ei tapahdu, jos me emme sitä itse laita tapahtumaan. Mutta kesän ihanuutta ei tarvitse ansaita. Aamukaste tulee ihan itsestään ja auringonlaskukin tilaamatta. Mitä, jos vain istuisin alas ja antaisin kesän kirpeyden tulla. Olisin läsnä niissä pienissä hetkissä, joista on parhaat kesäpäivät on tehty.

Kuten märän asfaltin tuoksu fillarin renkaiden alla, vaahteran lehtien havina riippumatossa, merituuli iholla. Se tietty suupalaan torimunkkia, jossa kauan odotettu hillosilmä viimeinkin pursuaa poskille. Uusien perunoiden porina. Se erityinen raukeus, kun on hankkiutunut ähkyyn pelkistä mansikoista. Aamukahvin tuoksu mökin kuistilla. Se kun on polttanut olkapäänsä puistossa iltaan asti venähtäneellä piknikillä. Se hetki, kun luovuttaa, antautuu ja alkaa laulaa mukana sitä kamalaa tämänvuotista kesärenkutusta, joka soi sadattaviidettäkymmenennettä kertaa autoradiosta. Tyyni järvi. Iltausva. Aamukaste. Paljaat jalat. Multaa kynsien alla.

Kesä kätkeytyy niihin hetkiin, kun voi istua terassilla puoleenyöhön, eikä tajua, että on yö, koska on niin valoisaa. Sen tunnistaa siitä ihanasti varpaita lämmittävästä, hitaasti koko kehoon hiipivästä hyrinästä, kun saa jalkaansa aurinkoon unohtuneet valmiiksi lämpöiset lipokkaat.

(Nuppu Stenros – Hidasta elämää)

Mistä lähtien televisio opettaa meidät vihaamaan ja ärsyyntymään?

Mielestäni on huolestuttavaa ja hermostuttavaa, että media mollaa miehiä että naisia valikoiden ja luo heistä tyhmän ja yksinkertaisen kuvan muun muassa televisiossa. Ei sillä, että nämä ihmiset aina fiksusti käyttäytyisivät, mutta tässäkin käsittelemäni ohjelma ja monet muut ohjelmat hakemalla hakevat ”typeriä, huonosti käyttäytyviä ihmistyyppejä”, vaikka toisaalta emme tunne näitä ihmisiä lainkaan, emmekä tiedä mikä on oikeasti totta ja mikä hahmojen suuhun laitettua. Nyt sitä kyseenalaistamista tarvitaan!

Katselin joku aika sitten Supermarjo ja tytöt2- nimistä ohjelmaa. Valitsen ohjelman tähän, sillä mielestäni se sopii täydellisesti esimerkkaamaan nykyajan massaviihdettä, missä mässäillään muiden sekoiluilla.Enkä katso toiste. Ensimmäisen kymmenen minuutin aikana näen kolme erilaista tappelua, kun nämä erilaiset naisryhmät ottavat toisistaan ”promokuvia.” Promokuvaukset ovat tässä tapauksessa summanmutikassa valitun kuvauspaikan luokse marssimista (paikka ei selvästi ole katsottu/mietitty sekuntiakaan etukäteen, koska pettymys kuvauspaikkaan on niin suuri ja tulee ikään kuin yllätyksenä), paikan päällä tappelua ja lopulta valokuvia, missä asetelmaa, ilmeitä tai taustaa ei ole mietitty etukäteen ollenkaan. Tappelun keskellä ryhmän ”vetäjä” ”sopii” tilanteen siten, että rääkäisee mielensä pahoittaneelle osapuolelle: ”Joo sori, mut kun mua vituttaa niin vituttaa! Pysy pois alta!”

Media-alan ihmisenä tällainen ”kuvaaminen” ja ”kuvauksiksi” kutsuminen oli traumaattinen kokemus. Myös fyysinen ja henkinen väkivalta, mitä naikkoset toisilleen heittivät oli päiväkotitason ”ammattimaisuutta”. Ammattitaitoa ei ole se, että avaa nokkansa ja sanoo asiat niin kuin päässään ne kokee sillä sekunnilla, vaan nimenomaan se, että pysyy hiljaa ja tyynenä silloin kun tehdään töitä. (Marjo ei ohjelmassa puutu käytökseen eikä moneen muuhunkaan seikkaan millään tavalla...) Mekoinen työympäristö. Ymmärrän jos ohjelman idea on katsojaluvut sekoilua ja draamaa hyväksikäyttäen, mutta on vaan kerta kaikkiaan masentavaa katsoa moista. Kauhean negatiivinen olo tulee koko hommasta ja sitä miettii, miksi tässä ohjelmassa on tällainen asenne ja tapa näyttää asiat. Miksei ohjelmaan ole laitettu mitään positiivista ja miksei myöskään henkilöistä anneta minkäänlaista erilaista kuvaa? Suurin osa tytöistä jätetään kokonaan haastattelematta/näyttämättä, ainoastaan meteliä pitävät pääsevät kuvaan (ettei vaan kukaan oikeasti olisi kiva ja positiivinenkin tyyppi siellä?)

Ja sitten Marjo – tekisi mieli lähettää joku henkilökohtainen kirje hänelle, että pliis. Ensimmäiseksi hän ottaa ”kuvattavien mallien ryhmästä” erään tytön ja julistaa hänet ryhmän vetäjäksi ja peruu päätöksensä heti perään. Eikä siinä mitään, en minä näitä ihmisiä tunne, ovat vain television luoman illuusion ja mahdollisen käsikirjoittamisen hahmoja. Marjo ennen kaikkea luo ohjelmassa entistä enemmän sekasotkua kuin poistaa sitä. Lopulta kuvaukset epäonnistuvat tappeluun ja kiistaan siitä, ketä kuvataan ja ketä ei. (Tämänkin kenties voisi sopia etukäteen?)

Kiitos Supermarjo ja tytöt! Kerrotte miten asioita ei pidä hoitaa kun töitä tehdään. Töissä tehdään – sitä ennen valitukset ja vikinät hoidetaan etukäteen kuin myös kuvauspaikan suunnittelu, sommitelmat, asetelmat ja kaikki. Mutta en tässä käsittelekään sitä, miten hommat kuuluisi hoitaa tai miten ne hoidettiin VAAN minkälaisen kuvan itse ohjelma antaa niiden hoitamisesta. Telkkariin tietysti halutaankin ihmisiä epäonnistumaan, että me kotisohvalla koemme olevamme ylempänä ja parempia. Miksi? Miksemme halua mieluummin oppia uutta ja arvostaa muita? Onko tällainen ohjelmatuotanto oikeasti hyödyksi yhtään kenellekään? Näytetään miten huonosti asiat hoidetaan ja lisäksi luodaan illuusio, että kaikki on pelkkää paskaa? Huutaminen, väkivalta ja draama merkitsee. Jaetaan käsitystä ja harhaluuloa, että kaikki alalla työskentelevät naiset ovat samanalaisia huutavia riehuvia bimboja, jotka eivät tajua mistään mitään?

Se ei todellakaan ole mielestäni oikein ja tervettä missään määrin. Suomessa yhä useammin mediassa toimitaan jollain negatiivisuuden johtamalla meiningillä ja se on tutkimusten mukaan jopa aivoille vahingollista. En itse halua enkä katso ohjelmia tunteakseni vihaa, vaan tyytyväisyyttä ja onnellisuutta siitä, että näkee kenties jotakin uutta, saa uusia ajatuksia ja viihtyy. En halua oppia tuntemaan vihaa tuntemattomia ihmisiä kohtaan televisiossa! En halua vihata ketään!

Uutisissa Iltalehden sivuilla oli myös juuri tämä Maisa Torpan kommentti, miten pienet rinnat ovat miehille yhtä vastenmieliset kuin paha ruoka. Kommentti on tyhmä, mutta onko sillä, että saamme herätettyä tyhmän ja vihattavan kuvan myös Torpasta mitään käytännön hyötyä meille? MIKSI? Ennen kaikkea miksi… Miksi haluamme tuoda mediaan kuvan tällaisista naisista, muokata heidän sanomisiaan ja näyttää heidät negatiivisessa valossa? Parantaako se käsitystämme ja asennoitumistamme ihmisiä kohtaan ja saako meissä aikaan ajatuksia, kehitystä tai mitään hyvää tai järkevää?

Nimimerkki Aatami Etsii Eevaa ja Katsoja Etsii Poispääsyä

Somehow Jo on ilmiö ja alternative-musiikin Spice Girls !

Näinpä sanoi orkesterin manageri ja laittoi tuulemaan. Somehow Jo onkin jotain aivan uutta ja jännittävää. Suosittelen tutustumaan alla oleviin musiikkivideo elämyksiin ja sen jälkeen innolla kiinnostuilla yhtyeen upeasta levystä, joka löytyy tietty Levykauppa Äxästä: 
http://www.levykauppax.fi/artist/somehow_jo/satans_of_swing/

Pojat ovat tietysti Christian Sauren (vokalisti&kitaristi) , Sakari Karjalainen (kitara), Lassi Peiponen (rummut) sekä Eero Aaltonen (vokalisti, basso). Olen tuntenut häät jo pidemmän aikaa ja huumori kukkii ruusuisesti tässä ruusutarhassa.

Tässäpä mahtavat kappaleet Fool sekä Satans Of Swing!

https://www.youtube.com/watch?v=AGFTyppRgTs

https://www.youtube.com/watch?v=EdPeiCI2Mv8&feature=youtu.be

Jos innostuit, niin kipaisepa katsomaan myös artistin promovideo:

https://www.youtube.com/watch?v=WH6qJPT8huQ

Ei saa tuoda omia vesiputouksia !

Luojan kiitos se Fifty Shades Of Grey ystävänpäiväsekoilu on ohi. Aika surullisen nopeasti kaikki muukin nykypäivänä tulee ja menee. Joidenkin kohdalla hyve joidenkin kohdalla pieni kaipuu sallittakoon. Itse en kuulu Instagrammiin, mutta veikkaanpa että sieltäkin alkaa vähetä nämä muotivillitys ruokapostaukset pikkuhiljaa, ainakin ne tavanomaisimmat. Ellei ole vähintään tehnyt viidellekymmenelle sushi ateriaa tai leiponut tunteja Näin koulutat lohikäärmeesi-animaatiohahmo kuppikakkuja. Nykyään on IN laittaa myös jätti-illalliskuvia luin mä lehdestä, mut ken lie. Koira ja kissa ja vauva kuvat ei lopu kyllä ikinä. Pyhä kolminaisuus. 

Mutta se on mielenkiintoista, alkavatko jotkin ravintolat kieltää puhelimella hengailun kokonaan, että täällä ollaan vaan oikeana lihana paikalla möllöilemässä. Näi on. Hauska oli yhdessä lomakohteessa Kroatiassa kun mentiin semmosee vesiputoukseen ihmettelemään niin jo oli kieltotauluja. Yksi oli kuva vesiputouksesta, jonka yli meni viiva. En vieläkään tiedä, mitä se kielto tarkoitti, mutta iskä suomeksi sen välittömästi, että ei saa tuoda omia vesiputouksia. "Mulla ois ollu omakin mukana, emmää kato tota teidän..." Näihin tunnelmiin.

Seven Blocks täräyttää levyllä !

Kannattaa käydä kuuntelee mahtavan porukan uutta levyä osoitteessa: http://www.sevenblocks.fi uusi levy ilmestynyt juuri !

Bändin koostaa viisi henkinen miestaiteilija poppoo, joissa instrumentti jakauma menee seuraavasti:

Eino Roihuvuo/ kitara
Ville Helenius/ laulu
Antti Kulmala/basso
Rami Suominen/kitara
Pirkka Raitio/rummut

Hetimmiten biisejä pääsee kuuntelemaan myös tätä kautta: https://play.spotify.com/album/2aJhsihTrCDPwfNrXUshki?play=true&utm_source=open.spotify.com&utm_medium=open

Kannattaa käydä myös tykkäilemässä kyseistä orkesteria Facebookissa, siellä tapahtuu kaikkea jännittävää ja saa tietää muun muassa tulevista keikoista ! 

kuva:Tarja Lempinen Photography