sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Tulevaisuuden naisvalloittajista

kuva©MinnaKarjalainen


Ennen sitä puhuttiin, miten nörtit istuvan koneillaan ja heillä on vaikeuksia saada naisia kiinnostumaan itsestään pizzalaatikoiden keskellä. Uskon, että tämä on muuttumassa.

Äly ja tieto ovat nykymaailmassa kova sana. Huippu arvosanat omaavat pääsevät valitsemaan parhaat koulut ja nappaavat kaikki stipendit ja lahjarahat itselleen. Nörtit eli nykyajan niin sanotut tietotekniikka ihmiset saavat myös hyvin työpaikkoja vailla suurta kilpailua. Niitä myös aukeaa heille jatkuvasti lisää. Tietokoneet ovat suuri osa tulevaisuutta ja ne kehittyvät koko ajan. Se, joka niitä osaa käyttää mahdollisimman tehokkaasti sekä vielä osaa auttaa niiden ongelmissa, on kova jätkä. Äly avaa ovia. Älykkyys on myös seksikästä. Huippu älykäs voi olla pian parempi kuin huippu kroppa. (Parasta tietysti, että molemmat EHEH.)

Nopeasti suosioon noussut Sherlock sarja puhuu puolestaan. Tämä "nykyajan Sherlock Holmes" on hoikka, omissa oloissaan viihtyvä mies ja saa naisia puolelleen hullua tahtia. Miksi? Hän on itsekäs, omahyväinen ja kylmä, mutta huippuälykäs. Toisin kuin salapoliisisankari vanhan ajan Englannissa, tämä mies hallitsee hyvin  niin mikroskoopit, tietokoneet kuin älypuhelimetkin.

Älypuhelimet. Nekin ovat nykyään jo pienoistietokoneita. Löytyy internet, kartat, kompassit - jopa sovellus, jolla voi mitata kuinka paljon REM-unta saat yön aikana. Äly ja tietotekniikka ovat uudet keinot lähestyä ihmistä. Paljon asioita tapahtuu nykyään virtuaalimaailmassa. Pian enemmän tavataan Facebookin maailmassa kuin nähdään kasvokkain. Ellei jo nyt.

Myös uudessa Bond elokuvassa, 007- Skyfall, astuu esiin "uusi Q" nuori silmälasipäinen tietokonemies. Hänestä jää kaikkea muuta mieleen kuin epäseksikäs tietokoneella kyhjöttävä rillipää. Mielestäni jopa Bond jää tämän huippuälykön varjoon, jolla on söpöt otsakiharat.

Taidan olla nörttien uhri.

Radiossa.

(Painakaa kuvaa, niin se aukeaa isommaksi)

kuva©MinnaKarjalainen


Ratamosta

(Painakaa kuvaa, niin se aukeaa isommaksi)

kuva©MinnaKarjalainen

torstai 8. marraskuuta 2012

Sanonnoista

                                         Ei ole lahjahevosen suuhun katsomista©MinnaKarjalainen

Sanonnat alkaa rasittaa. "Timantit hiotaan paineen alla." Noniin sepä hienoa. Sitä voi sitten soveltaa ihan mihin vain ja olla v-mäinen ihminen. "Joo tykkään huutaa ja kiukutella sulle joka päivä. Ei mut kato paineen alla timantit hiotaan." EHHEHE. 

Sitten ois tää "Rakkaudesta se hevonenkin potkii." Kyllä voin laittaa kaiken 7-vuotisen kokemukseni kyseisistä (ja joistakin erittäin v-mäisistä sellaisista) elukoista peliin ja EI MUUTEN POTKI. Silloin ne pelkää ja vihaa. Ja jos itse jotain potkaisen, niin en kyllä rakasta silloin.

Se joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa.” Tässä alas saattelevassa sananlaskussahan tulee pian sellainen fiilis, että ei sitä kannata mitään tavoitella vaan jäädä sohvalle makaamaan. Ettei katajaan kapsahda. Tästä tulikin mieleen erään suosikki riimittelijäni Palefacen sanat: ”Älä lyö päätäsi Karjalan mäntyyn tai ainakaan Tabulin pistaasiin.” Hehe. Hyvä veikko se valkonaama.

Ei elämä ole ruusuilla tanssimista.” Joo ei olekaan. Kuka niin on koskaan väittänyt? Harva se ruusujen päälle koskaan päätyy tanssimaan. Yo-juhlien jälkeen olisi ollut mahdollisuus, mutta eihä niitä nyt talloa viitsi. Kuivumaan laitettiin.

Ei ole lahjahevosen suuhun katsomista.” Niin kai. Toki itse katsoisin, jos hevosesta olisi kyse. Nykypäivänä ehkä autosta. Ei sitä uskalla millä tahansa romulla lähteä liikenteeseen. Pelkästään pikkusiskon mopoautossakin hirvittää, kerta käytettynä se hankittiin. Rätisee ja yskii se ja miettii että kuka tahansa saattaa sen törmätessä lytistää kuin säilyketölkin.

Se joka toiselle kuoppaa kaivaa, hän itse siihen lankeaa.” Valitettavasti oikeassa maailmassa paha ei juuri saa koskaan palkkaansa. Se jolla on enemmän rahaa voittaa. Ikävä kyllä. Tähän hyväksi esimerkiksi käyvät Amerikan suuret pankit, jotka kusettavat lainoillaan jatkuvasti köyhempiä väestöjä. Mutta tämä ei ole nyt oikea topikki alkaa heitä dissaamaan. VAIKKA MIELI TEKISI. Lisää asiaa aiheesta saa katsomalla dokumentin Talouden madonluvut. Tuli Yleltä joskus kesän lopussa. Netistä saattaa vielä tavoittaa.

Muutama mielestäni paikkaansa pitävä hyvä lasku on:
Vesi vanhin voitehista” sekä ”Aikainen lintu madon nappaa.”
Myös mies keksi hyvän tässä lähiaikoina:
Ei paskasta voi tehdä konvehtia.
Ja kaverit:
”Mulla jäis kyllä samantien sipuli jumiin.”
Ei muuta kuin uutta myyrää putkeen vaan.

Uusia sanontoja  siis keksimään myöhäisillan ratoksi !

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Mä tulen kylmästä lämpimään...


Kreikka, Kreeta hotelli©Pakinoivin aikein

Suuri haaveeni päästä ulkomaille on ehkä viimein toteutumassa. Se ei ole varmaa, mutta minulle riittää tieto, jos se kävisi toteen edes tänä vuonna. Joulu on mielestäni mukavaa aikaa lumesta ja pakkasesta huolimatta, joten sen mielellään viettää kotimaassa. Hiihtolomalla aukeaisi mahdollisuus laskettelulomalle Åreen. Lumilautailu on näet yksi suurista intohimoistani. Ei se lumi pahasta ole.

Lapsena ja teininä sitä perheen kanssa tuli lomailtua Kreikassa, Kyproksella, Kroatiassa, Ruotsissa, Virossa, Englannissa ja Italiassa, mutta se kun pääsee itse pitämään huolta itsestään ja seikkailemaan - se vasta onkin jännää! Toki sitä nyt mielellään ainakin yhden reissukaverin ottaa mukaan. Vaikutteita on kyllä jäänyt yhdestä suosikkiohjelmastani Madventuresista. Onhan se nyt vaan niin SIISTIÄ reissata!

Mikä vetää suomalaista ulkomaille? Tietysti kelit. Sitä nyt ei  tarvitse ihmetellä. Viime kesänä hellepäiviä oli se vajaa kymmenen, joten ei ihmekään että veri vetää kunnon paisteeseen  ja rantahietikolle.

Kreikka, Kreeta katu©PakinoivinAikein

Tilastokeskuksen 3.10.2012 julkaisemat luvutkin puhuvat puolestaan:
”Maksullisen matkailun kasvavassa suosiossa ei näy laantumisen merkkejä, sillä suomalaiset matkustivat touko–elokuussa 2012 runsaasti sekä kotimaassa että ulkomaille. Kotimaassa maksullisen majoituksen sisältäneitä matkoja tehtiin 8 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Ulkomaille matkailu oli vieläkin vilkkaampaa kasvaen 17 prosenttia 
edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta.”

Uskon, että suomalaiset kaipaavat myös kokemuksia ja verrokkeja siitä, millaista elämä on toisaalla toisissa kulttuureissa. Naisia tietysti vetää shoppailu ja erilainen muoti. Voi kavereille näyttää ja aiheuttaa kateutta, kun tätä mekkoo ei löydykkään sieltä heidän H&M:stä. ¨
Itseäni kiinnostaa vielä tässä iässä lähinnä kaikki. Ihmiset, nähtävyydet, ruoka, juoma, eläimet, luonto… Sitä viisaat matkakonkarit kuitenkin muistuttavat, että matkailla tulee ihmisten eikä nähtävyyksien takia.

                                          Kreikka, Kreeta ©PakinoivinAikein


Yksi asia, mikä tietysti näihin hyviin keleihin liittyy, on se, kun voi ottaa nätimmät kesämekkonsa ja bikininsä mukaan ja asettua rannalle. Illalla ei tarvi juuri vaatetta päälle lisätä siirtyessään läheiseen ravintolaan vai baariin. Eikä rahaakaan kulu sitä määrää kuin Suomessa. Oi sitä autuutta.

Monet ystäväni ovat myös suunnitelleet tämän vuoden matkansa. Lähtijät ovat yhtä innokkaita ovat sitten opiskelemassa tai työelämässä pakertamassa. Itseni kohdalla opiskelu medianomin tutkintoa havitellessa on hidastanut matkalle lähtöä yli vuodella, mutta vielä täältä tullaan!

Ilmansaasteiden takia suositellaan, että matkailu lisääntyisi kotimaassa. Itse voin tähän tarkoitukseen suositella Lappia talvisin ja Ahvenanmaata kesäisin. Suomen luonto on kuitenkin kaunista ja monipuolista, vähäisestä lämmöstä ja auringonpaisteesta huolimatta.

Suomi, Levi-tunturi ©PakinoivinAikein

Tänä talvena lumi satoi maahan jo lokakuussa. Iltasanomien mukaan tutkijat ovat ennustaneet erityisen hyistä talvea. Iltasanomien nettisivuilla julkaistussa jutussa 18.9.2012 povataan:

” Ensi talvi on hyytävä, mikäli ilmastotutkijoita on uskominen. Kylmyys johtuu siitä, että pohjoisnavan jääpeite on sulanut ennätyksellisen vähäiseksi.
Jos Pohjoisen jäämeren jääpeite jää kesäisin pieneksi, se ennustaa kylmää talvea Isoon-Britanniaan ja Pohjois-Eurooppaan.
Rutgersin yliopiston tutkija Jennifer Francis kertoi The Guardianille, että edellisen kerran tällaisia talvia oli vuosina 2007 ja 2011.”

Ilmastonmuutoksen syytä siis tämäkin, että täällä hytistään tänäkin talvena. Toivotaan, että Joulupukki on pukeutunut lämpimästi.


                                          Suomi, Levi-tunturi ©PakinoivinAikein
                                                                        
Matkailuun liittyy tietysti riskejä ja vaaratilanteitakin. Näitä aiheuttavat muut ihmiset, liikenne, erilainen luonto ja sairaudet sekä bakteerit elintarvikkeista. Ennen reissua tietyille alueelle voi joutua hankkimaan kalliita rokotuksia. Maitohappobakteerien syömistä suositellaan ennen matkaa ja sen aikana. Rahat ja omaisuus tulee suojata paikasta riippuen esimerkiksi ihmispaljoudessa ja hotelleissa. Itse olen kuullut ikäviä kertomuksia hotellihuoneesta 
ryöstetystä omaisuudesta.

Kokeneiden matkaajien kanssa keskusteleminen ja neuvojen kysyminen tulee hyvään tarpeeseen. 
Kuulin eräältä tällaiselta tutulta jännän kertomuksen, missä merivirrat olivat siepanneet hänet. Vettä oli vajaa polviin asti ja silti se vain haukkaa ihmisruumiin poikittain veden alle. Oli ollut täysi työ päästä kaverin avulla ylös sieltä. Onneksi se kaveri oli mukana!

Kreeta - saareke merellä©PakinoivinAikein

Tämä on yksi esimerkki siitä, miten luontoa ja varsinkin merta tulee kunnioittaa. Ikäviä kokemuksia olen kuullut myös merisiileistä ja meduusoista. Onpa sellainenkin ilkiö, kuin polttiaisplankton, mitä ei voi silmällä nähdä. Se kun puraisee, sitä voi syyttää helposti vierustoveria, että nipistitkös mua persuksista?!

                                          TheLondonEye©PakinoivinAikein


Eläimiin on syytä suhtautua muutenkin varauksella. Hyönteiset voivat aiheuttaa  ilkeää vaivaa. On sellaisia uhkia kuin malaria ja ikävät paiseet. Villiintyneet hylätyt koirat muodostavat joissakin paikoissa ilkeitä laumoja ja voivat käydä ihmisten kimppuun levittäen vesikauhua ja muita vakavia sairauksia. Samoja tauteja levittävät myös jotkut lepakkolajit.

Yleisimmin turistipainotteisissa lämpimissä maissa minua kohdanneet suurimmat asiat ovat nestehukka ja lämpöhalvaus. Runsasta juomista ei siis kannata unohtaa.

Olkoonkin riskitekijöitä, koskaan ne eivät saa estää tai lamaannuttaa reipasta seikkailijamieltä. En  lähtisi liian ennakkoluuloiskesi. Varautuminen ja huolellinen suunnittelu auttaa hyvin pitkälle ja estää ikävät tilanteet. Matkailijat ovat kertoneet, että kun kaikkeen varautuu, mitään ei sitten tapahdukaan. Ei vahinko tule kello kaulassa. Kommellukset ovat myös opettavaisia ja kaikesta sitä oppii.


Kreikka - Rhodos©PakinoivinAikein

tiistai 6. marraskuuta 2012

Opiskelijan elämää

                                          Väsymys©MinnaKarjalainen

Tänä aamuna lievästi ärsytti. Sairaan aikainen kouluun herääminen. Puhelin ei toimi, ulkona sairaan kylmä viima, maa liukas ja roudassa. Harmaa maailma. Vaatteita ei löydy. Sata kerrosta vaatetta paketoitava tiukasti ympärille ja kuoriuduttava niistä jälleen kuumissaan koulusta.

Koulua 8 tuntia, enkä silti saa hoidettua asioita Osuuskuntamme (www.mediataidem.fi) hyväksi. Aineina tekijänoikeuksia ja taloushallintoa, joista pitäisi innostua. Pitäisi soittaa Ossi Sommalle, jota seuraavaksi menisimme hakemaan haastattelua taideohjelmaamme Luova Hulluus (www.luovathullut.blogspot.fi). Pitäisi soittaa uusille sponsoriehdokkaille ja tarkistella vieläkö edellisiä kiinnostaa lähteä mukaan. Pitäisi tehdä Vilho Kuula – ohjelmasta haastattelu johonkin pikkulehteen. Pitäisi jakaa MediataideM:än toiminnasta julisteita ja tehdä taideohjelmasta tiedotetta levitykseen. Käydä Osuuskunnan kokouksissa ja yritysvideoita koskevissa palavereissa. Tehdä englanniksi esitelmiä. Valmistautua ruotsinkielen suulliseen ja kirjalliseen arviointiin. Ylläpitää blogeja MediataideM sekä Luova Hulluus. Pitäisi harjoitella matikan korkokanta ja veroprosentti laskuja. Harjoitella Motionin ja Final Cutin käyttöä. Kehittää taitojaan käsikirjoittajana ja tehdä omasta synopsiksesta oiva käsikirjoitus, josta tehdä mahtava lyhytelokuva myöhemmin. Saada muutkin pitämään sitä hyvänä. Tehdä audiovisuaalista portofoliota CV:ksi ja tehdä jälleen jostakin elokuvasta analyysi PowerPointille.

Kotona jääkaappi tyhjä, ranskanperunoita ja muuta roskaa juuttuu sukkaan lattialta. Limainen ranskanperuna sukanpohjassa matka jatkuu.

Opiskelijan elämä on tällaista.

maanantai 5. marraskuuta 2012

Lapsuuden haaveista


                                         
                                          PahaMaailma©PakinoivinAikein


Lapsena olemiseen sisältyy suurta vapautta ja auvoa. Ei tarvitse tehdä muuta kuin mitä vanhemmat sanoo. Välillä sitä nyt voi  vähän kiertää ja unohtaa, mutta loppujenlopuksi ne pitää huolta kaikesta. Vuokrasta, hankalille ihmisille puhumisesta, ruuasta ja lääkärikäynneistä. Ja maksaa kaiken tietysti !

Lapsena oli ihan okei sitoa monta isoa ja paksua kuminauhalenkkiä jonoksi toisiinsa, venyttää niin pitkälle kuin voi ja ampua sillä toista. Hupi loppui siihen, kun minua osui poskeen. Temperamenttini ei kestänyt sitä. Hauskaa oli myös soittaa pilalla ovikelloja ja juosta piiloon. Missä siinä se itse huumori piili? Siinäkö, että talon omistaja tulee verannalleen katsomaan että ai, ei ketään. Luultavasti luuli, että naapuri kävi rimpauttamassa, että liikaa meteliä. Mutta minä se olin! MINÄ!

Lapsena ihaninta mitä tiesin, oli haaveilla koirasta. Ja olla koira. Ja olla koira, jolla oli koira. Päiväkirjaan kirjoitin lopulta, että Jumala loi minut koiraksi, mutta Piru muutti ihmiseksi. Katsokaa nyt mitä se uskonnon tuputtaminen tekee ekaluokkalaisille!

Kun sain koiran, ajattelin, että tässä on se kaikki onni mitä elämässä voi saavuttaa. Moneen vuoteen ei sitä juuri haaveillut uusista suurista asioista. Paitsi akvaariosta. Sitten papukaijasta. Kun papukaija oli liian hankala elukka ja hirveän kallis, sain marsun. Sitten toisen. Sitten tuli kolmaskin, kun yksi kupsahti vanhuuteen ja marsut ovat laumaeläimiä.

                                                     ElämältäKaikenSain©PakinoivinAikein

 Sitten vielä sattui niin, että alkoi kiinnostaa vaatteet, muoti ja bileet. Ja miehet. Mitä rahasyömäreitä. Aina piti syödä jossain ulkona tai mennä elokuviin tai jonnekkin. Ja olla yhdessä. Ja kiinnostua sen miehen mielipiteistä ja unelmista, jotka olivat ihan typeriä omiini verrattuna. Kuka nyt ei haluaisi olla koira pienestä pitäen?
Sen sijaan oli kaikenmaailman mopoja ja haaveita olla Conan Barbaari ja mitä vielä. Ymmärsin, että miehien sielunelämään kuuluu väistämättä ongelmiin joutuminen ja mahtavuuksien ajattelu omasta itsestä. Siitä ne ei tule paranemaan. Turha luulo.

Pian sitä ymmärsi, että maailmassa on liikaa haluttavia asioita ja liian vähän rahaa aina. Vanhemmat eivät halunneetkaan maksaa enää mitään yhtäkkiä. Yhtäkkiä vaan ! Piti lähteä itse töihin. Ei ollut aikaa kuminauhasodille enää siinä vaiheessa. Se työ minkä sai ei tietenkään ollut kiinnostava ja luova, joten kannatti hakea heti opiskelemaan jotain hienoa. Sitten sai vain vähän opintorahaa, koska ei Kela rakasta kuin omat vanhemmat eikä maksa omasta vapaasta tahdostaan. Vuokrakin piti sitten itse maksaa. Tuntuu että käy kuin Monopoli-pelissä, kun alkaa olla häviöllä. Ja siinä on ne Sähkölaitos ja Vesilaitos ruudut, missä joutuu käymään molemmissa kerran kuussa HMPH!

Minun sisko tekikin aina Monopolissa siten, että lopetti aina kun oli häviöllä. Niin tekisi tässäkin mieli tehdä. Ja kun tulee ulosottomies ulko-ovelle kolkuttamaan, ampua sitä kuminauhalla kovaa otsaan. DOING!

Sitä luulee 20-vuotiaana olevansa niin aikuinen ja kyvykäs. Sitten huomaa kerran ravintolassa, että farkkujen sisään on unohtuneet likaiset sukkahousut mytyksi takamukseen. Kiskoo ne sieltä vähin äänin.

Nöyryys on hyve.