torstai 13. kesäkuuta 2013

Kaikkea pitäs ehtiä

Tänään kun heräsin ajattelin heti:

Nyt on jo torstai ! Vastahan heräsin ja oli keskiviikko ! Taas yksi päivä meni menojansa! En ehtinyt eilen kuin olla töissä, käydä kaverilla, auttaa muutossa ja käydä Amadeuksen terassilla ja kotona vaan katsoa jakson South Parkia. EMMITTÄÄ MUUTA !

Salilla ois pitäny käydä ja vähintään piirtää sarjakuvaa loppuun tai toteuttaa edes jotakin taiteellista. Huoneestakin puuttuu verhot ja suihkusta suihkuverho. 

(Hauskoja suihkuverhoja saa muuten tilattua netistä, kun valikoi vaan kuvan ja laittaa sinne. Olisi kiva ottaa jonkun kaverin Provinssikuvasta suihkuverhoon kokonaiskuva tai jumppakassiin tai aamumukkii. Muitakin rumia kuvia on miljoona varsinkin itsestäni se on hyvä asia.)




AngstiHepo©PakinoivinAikein




Viime maanantaina sain aikaiseksi paljon. Otin raivolla itseäni niskasta kiinni työväsymyksestä huolimatta, en alkanut katsoa Netflixistä Breaking Badia vaan otin varaston avaimen ja marssin varastoon ja valmiiksi kärttyisenä siitä, että joudun sen kanssa taisteluun.

Saatanan ahdas varasto. Jossakin tuolla tuon järkyttävän kokoisen pöydän takana on kuvaamataidontöitäni lukioajalta. Niitä tulin hakemaan huoneeni seinälle.

ONE MAAN, ONE GOLD, ONE MISSION !

No, varsinainen missio siitä tulikin. Rämyän ahtaaseen varastoon, tulee kauhea hiki ja avaimet putoaa jonnekin välikköön varaston lukkoon kiinnittyneenä. Pelkään repiväni kaikki työt silpuksi ja kaatavani pöydän kaikkien lasien ja lasikulhojen päälle.

Melkein niin kävikin.

Seuraavaksi muistan, että haluan sieltä myös melko suurehkon mattoni ja alan hirveämmällä raivolla repimään sitä kaikkien miehen jakkaroiden ja pelikonsolien ja ohjainten ja taulun, johon kerätty baseball-kortteja (mitä helvettiä en tajua miehiä) alta. Viimein kaikki ovat ulkona ja olen voittaja.

Lopulta pääsen kuntosalille ja päivä meni muutenkin aivan nappiin.

Aamulla herään hirvittävään lihassärkyyn ja tuntuu kuin olisi tapellut jonkun kanssa.

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Perkeleen päänsärky

Ihmisellä on ihan tuhottomasti vaivoja.

Naisilla rasittavin ja turhin niistä on ehkä PMS - onko sitä edes oikeasti vai onko se vaan kaiken semmoisen yleisvitutuksen summa ennen menkkoja ja menkat nyt ylipäätään on ihan hirveä riesa.

Sitten on kaikki semmoiset vaivat joista on yököttävä puhua ja niihin en mene.

Ja sitten on päänsärky. Tuo kaikesta johtuva saakelin ongelma. Se tulee kun on liian kylmä, tulee kun on hellettä, tulee kun on syönyt huonosti, tulee jos haisee voimakkaalle jokin, tulee jos on väsynyt...

Miks tarvii.

Päänsärky ja väsymys tuottavat silti hauskojakin asioita.

Tarpeeksi väsyneenä alkaa lukea kaikkea hauskasti. Töissä yhtä laskua lukiessani luinkin:
"Perusperse pesuharja" kun oikea versio kuului "Peruspesu pehmoharja."




torstai 6. kesäkuuta 2013

Mikro Jurassic Park

VilkkaampiSaiNimenBruno©PakinoivinAikein


Eläinpuodissa sanottiin, että näitä pikku liskoja on houkuteltu veteen eivätkä ole suostuneet menemään juurikaan. Ihmettelinkin, kun kaupassa oli vettä hyvin vähän altaassa.

No, hiukan pakastehyönteisruokaa, eläviä pikkujauhomatoja messiin ja liskot purkkiin, jossa sopivasti kosteutta messissä. (Hirvittävä kaatosade iski ulkona, onneksi ei päässyt meihin käsiksi.)

BrunoEiSäikyTurhia©PakinoivinAikein

Liskot altaaseen, menee n. 6 minuuttia niin toinen lähtee innokkaalle tutkimuskierrokselle. Nuuhkii tuota kuvassa vinossa olevaa majaa (pitänee suoristaa kun liskot siitä hetkeksi malttavat lähteä) ja lopulta sukeltaa veteen ja tekee kunnon spurtin ympäri allasta. Kyllä hämmästyin. Ilmeisesti vesi miellyttää.

                                          LempinimiJafarElleiPaljastuTytöksi©PakinoivinAikein


Suodattimesta eivät olleet moksiskaan (onneksi se onkin hyvin hiljainen, siirrän sitten jos haittaa) ja erityissuosiota sai pallomaiseksi kasvava vähän konnanputkea muistuttava kasvi. 

Vilkkaampi tutkiskelija sai nimekseen Bruno ja ainakin tarkastelujeni mukaan vaikuttaisi poika olevan. Toisesta en ole varma, mutta hän on nyt lempinimellä Jafar, jos lienee hänkin poika. Jafar tykkää selvästi enemmän piilotella varsinkin pallokasvin sisällä, mutta sitäkin suurempi ruokahalu. Ei tarvinnut kuin toukan ilmaantua, niin jo kävi leuat kiinni naps. Hämmästyin tästäkin, sillä kaupassa sanottiin, että saapumispäivänä ja siitä eteenpäinkin parina päivänä ei välttämättä ruoka maistu.

Noh. Sinne pari pientä jauhomatoa solahti. Ja melkoinen saalistusviettikin. Mitä kovempaa toukka juoksi sitä hurjemmaksi lähti lisko perään. Molemmat saivat osansa. 

Kaikki siis erinomaisesti <3


Toimintaelokuvista



                                                   SenSiitäSaa©PakinoivinAikein


Olen sitä mieltä, että suurin osa elokuvista tähtää rajuun toimintaan, räjähdyksiin, jännitykseen ja seksuaalisuuteen. Nämä ovat tietysti MYÖS NAISIA kiinnostavia elementtejä, mutta miksi silti näen niissä sen miehiä kosiskelevan ja TYPERÄN meiningin ?

TÄMÄ TEKSTI SISÄLTÄÄ YLEISTÄMISTÄ JA LIIOITTELUA SEKÄ SARKASMIA JA PERUSTUU OMIIN MIELIPITEISIINI KUITENKIN HUUMORILLA.

Miksi en itse tykkää niin paljoa toimintaelokuvista?

NO - koska siellä on aina päähenkilönä sellainen "omantiensäkulkija" hiljainen möllöttäjä-mies, jolla ei ole mitään sanottavaa mihinkään, mutta joka osaa käyttää asetta kuin unelma ja jolta paljastuu yhtäkkinen sixback hänen paitansa repeytyessä ampumakahakassa.

JA - koska siellä on AINA oltava erittäin seksistä kiinnostunut ja seksiä pursuava vapaa sinkkunainen (yleensä blondi) ilman lapsia ja vailla älliä vähissä vaatteissa, mutta silti osaa käyttää asetta hänkin kuin unelma ja väistellä luoteja kuin Neo Matrixista konsanaan, vaikka elämäntarinaltaan ei ole mihinkään aseeseen ikinä koskenutkaan. Lisäksi hän on täysin valmis lähtemään miehen mukaan ja unohtaa kaiken muun, kun hänen kotinsa räjähtää palasiksi kesken uljaan rakastelutuokion päähenkilön kanssa. Jos niitä lapsia oli, he kuolevat räjähdyksessä tässä viimeistään.

KOSKA - rikolliset ovat väistämättä usein typeriä ja ärsyttäviä - tekevät typeriä johtopäätöksiä ja virheitä "Hei kuljen ase kädessä ja kurkistan tuonne postilaatikkoon jos ne piileskelisivät siellä," ja kun mörökölli kurkkaa laatikkoon, joka olisi liian pieni edes paskantamiseen, sankaripari hyppää esiin suuren tyrannosauruspatsaan takaa ja kumauttaa häntä tuolilla.

SILLÄ - loppujenlopuksi syvällisyys, hyvä dialogi ja muut mielenkiintoiset teemat jäävät kaiken tämän alle. 


keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Liskojen yö


LiskoinTulevaKoto©PakinoivinAikein



Jännittää, sillä pian kiinankääpiötuliliskot saavat muuttaa meille.

Mies ilmaisi heti, etten saa tuoda niitä huoneeseeni, mikä on myös makuuhuone, sillä ei halua tuijottaa niitä nukkuessaan.

Siis miten niin "tuijottaa?" Kuka siinä tuijottaa ketä ja miksi?

Mies vastasi siihen, että "Sitten jokainen yö on liskojen yö."

En tajua miehiä aina.

Ensimmäinen tokaisu liskoihin häneltä oli, minkä kai olen jo teille kertonut:

"Meidän kotona on jo yks veltto matelija."

Minä siis.

No niin. 

Aloin siis valmistella tekniikkaa kuntoon terraariota varten. Minulla on akvaarioharrastukseni johdosta näet jäänyt ylimääräinen suodatin ja lämmitin (jota ei ehkä tarvinne, sillä veden lämpötilaksi riittää 20 astetta tai vähempi).

Suodattimen päätin desinfioida keitetyllä vedellä läpikotaisesti. Laitoin lavuaariin teevettä ja suodatin sinne pyörimään.

(Jännä näky. Siinä tulee olo, että kukaan toinen eliö tuskin pitäisi toista eliötä lasisessa terraariossa ja desinfioisi sille tavaroita sinne. Jotenki.)

Tuliliskoihin ei saa lainkaan koskea, sillä niiden iho ei kestä ja lisäksi erittää suhteellisen vaaratonta myrkkyä, jota ei kuitenkaan haavoihin saa joutua. (Sain tuossa kuulla, että itseasiassa ihan normisti kalastaessa kalojenkaan ihoon ei saisi koskea, koska ihon limakerros vauroittuu pysyvästi.) MIKSETTE KERTONU AIEMMIN?

(Tosin enpä ole tässä hirveästi kalastellutkaan. Yhden hauen vedin ylös mökillä, yli puolimertisen ja noin kaksi kiloa. Fileiks män.)

Tuliliskot viihtyvät sekä vedessä, että maalla. Maa-alue on aina oltava ja joissain eläinkaupoissa ei aina silti ole. Kyllä on aika paska eläinkauppa semmoinen, joka ei yhtä vaivaista korkkilauttaa viitsti laittaa liskoparalle. Ja itseasiassa korkkilauttakin on hiukan huono siinä mielessä, että kuvitelkaa itse kiipeävänne päivästä toiseen uima-altaassa kelluvalle ilmapatjalle. Siltä se tuntuu. 

Tuliliskot näyttävät vähän sammakon ja liskon sekoituksilta. Minun mielestä myös Pokemonin Sarmandereilta. Niiden vettä mielellään seisotetaan yön yli vaihtaessa, että kloori haihtuu pois. Vedenparannusainetta ei tarvinne (ei jopa suositella, voi vahingoittaa ihoa), mutta nestemäistä kasvilannoitetta voi käyttää. Kasveja muutenkin saa olla terraariossa mielellään runsaasti piilopaikkojen kera.

Kauppareissulle siis Tampereen akvaariokalaan (loistava paikka!) hankkimaan englannin jokisoraa terraarioon, (joka on sitä sopivan kokoista ettei mee liskoin mahaan mitään ylimääräistä), vaahtomuovia terraaarion pohjalle (siis sinne mikä osuu pöytää vasten), sit mahdollisesti mangrove juurakko, lämpömittari sekä uusi lappo - (akvaarion bakteereita ei viitsi päästää terraarioon siksi omat kamat sille ja akvalle.)

Kasvit tulee omasta altaasta - niitä kannattaa huuhdella huolella. Somisteet pesin karkealla sienellä jota ei ole käytetty mihinkään muuhun. Somisteet ja suodatin on myös käsitelty kiehuvalla vedellä ja kuivattamalla ja vielä uusiks parempi vetää ennen ku laittaa.

Terraario tulee myös suositusten mukaan olla valmiina ennen liskojen tuloa kypsymässä noin viikon.

Saas nähdä milloin liskot saapuvat, vielä ei ole kuulunut heitä luotettavaan eläinpuotiin, josta heitä odotan.

Kävinpä muuten tuosta hakemassa samaisesta liikkeestä vauva-partamonnin, vanhaakin vanhemman Pilkun tilalle (R.I.P, 2000-2013) kauan hän elelikin. Uuden monnin nimeksi tuli Lerppu. Ikävä kyllä. Mies on vähä sekasi noissa jutuissansa.

Jälkikirjoituksena: Englannin jokisoraa ei ollut, sain tuommoista erittäin mielenkiintoista täysin turvallista "pehmytpallurahiekkaa" jota vaikka söisivätkin ei juuri tapahtuisi ihmeempiä. Hintavaa oli kyllä. Kuulemma kasvit tykkää myös paljon !

Liike, josta sain kiinankääpiötuliliskot varattua vaihtui, mutta kauppaketju pysyi samana. 

MUISTAKAAHAN LISKOJEN HANKKIJAT !

Jos olet hankkimassa 

a) Kiinankääpiötuliliskon, on altaan oltava vähintään 50 litrainen allas muutamalle yksilölle.

b) Japanintuliliskon, on oltava vähintään 100 litrainen muutamalle yksilölle

c) Miekkahäntätuliliskon on oltava vähintään 100 lirtainen mutta mielellään isompikin !







Huonearestin tärkeys

kuva©PakinoivinAikein


Ammattilainen en ole lasten kanssa ja tuskin tulen koskaan olemaan. Omaan kolme pikkusiskoa sekä olen ollut päiväkodissa töissä yhtenä kesänä, sekä aina silloin tällöin hoidellut sukulaisten ipanoita milloin mitäkin ajanjaksoja.

En siis ole mitenkään kaikenkokenut lasten kanssa, mutta muutama hyvä neuvo minullakin on jäänyt. 
1. Ikinä ei pidä muuttua lasten kanssa itse lapseksi. Voi olla itse lapsenmielinen ja ”asettua mielessään lapsen tasolle” kyllä, jos se on esimerkiksi iloisen leikin tai pelin keskellä.

MUTTA kun tulee sitten tämmöiset ikävät asiat kuten huutaminen ja riehuminen, silloin pitää muistaa kuinka fiksu ja tärkeä aikuinen sitä nyt ollaan.

Olin juuri tuossa bussissa ja huomasin, miten n. 4 vuotias hyvin uhmaikäinen ja mahdollisesti ADHD-lapsi hakkasi, potki ja kuristi vieressä istuvaa mummoraukkaansa kaikin keinoin. Mitään kuria ei koskaan tullut kuvioihin. Mummo lisäksi pahensi tilannetta lähtemällä mukaan väkisin vääntämiseen ja repimiseen, kiskoi lasta käsistä ja piti jopa kättä lapsen suulla estääkseen huudon.

Noh. Teki mieli mennä auttamaan. Itse siinä tilanteessa ehdottomasti tärkeä asia on 2. selittää lapselle, kuinka vaarallista liikkuvassa linja-autossa on. Kolarissa lentää pää edellä tommoiset ikkunasta läpi.

Eikä se ole edes valhe.

Jos selittäminen ei auta (mikä nyt uskon ei tuossa varmasti auttaisi) on aika 3. lopettaa hyysääminen. Totaalinen huomion bloggaus. Antaa huutaa, antaa riehua. Jos lapsi lyö ja hakkaa bussissa, siirry sivuun ja siirry toiseen penkkiriviin. 4. Ohessa voit huomauttaa, että jokaisesta potkimisesta tulee huonearestia ja lähtee yksi karkkipäivä.

Sen jälkeen, jos lapsi riehuukin koko matkan, 5. otetaan asia esiin kotona. Selitetään lapselle, mitä tapahtui ja kuinka hän käyttäytyi. Kerrotaan kauanko aresti kestää ja miksi se tuli.

6. TODELLA PIDETÄÄN SE ARESTI. Esimerkiksi puoli tuntia. Jos lapsi lähtee huoneesta hänet palautetaan sinne takaisin niin monta kertaa kuin se vaatii, kunnes puli tuntia on kulunut.

(EN TAJUA SELLAISTA, että jotain uhataan mutta ei pidetä kiinni. Jos lapsesi POTKII sinua bussimatkan ajan, niin voit olla niin "KAUHEA" että pidät se arestin! Huutia niille jotka ei pidä anteeksi nyt vaan!! Ja vielä enemmän niille jotka lyövät lastaan ennemmin kuin käyttävät järkeään ja toteuttavat huonearestin - ne voisin kantaa itse saunan taakse...) 

7. Huonearestin päätyttyä keskustellaan uudelleen miksi huonearesti oli, 8. sitten anteeksipyyntö ja hali.

Haluan tässä myös muistuttaa, että kehut ja palkitsemiset ovat erityisen tärkeitä ja aina pitäisi muistaa kiitokset ja syleilyt ja hauskuus silloin, kun ollaan onnistuttu, käyttäydytty siivottu ja autettu.

Eikä tämä ole mikään motkotus vanhemmille, jotka väsyneenä toivovat vain sen V-mäisen tilanteen kaupassa tai bussissa olevan OHI ja kaikkeen ei aina jaksa puuttua tai korjata.


MUTTA. Lyöminen ja potkiminen on hirveää katsottavaa ja neljävuotias pahoinpitelemässä mummoa tekee pahaa.

maanantai 27. toukokuuta 2013

Synnytysleikki


Kuulinpa tässä videosta, missä mies  kokee synnytyksen tunteen ja se onnistuukin tietynlaisilla sähköiskuilla tänä päivänä luoda se elämys.

Jos joku mies tämän tahtoo kokea, niin en minä mene estämään. Silti ajattelen kyllä, että omaa miestäni en semmoiseen toivoisi. Vähän samasta syystä kun toivon, ettei mieheni meikkaisi ja käyttäisi korkokenkiä.

Tämä "leikkisynnytys" on myös siitä hyvä, että sen voi keskeyttää jos haluaa. Pakko ei oo tehdä sitä kakrua. Sinne jäi puolitiehe. Lähetääs Maija kotio kattoo jääkiekkoo, ku Suomi taas häviää Ruotsille.

Toki on hienoa, jos mies tahtoo "kokea saman kuin naisensa" ja "ymmärtää", mutta toisaalta onko sitä nyt aina koettava kirjaimellisesti sama kuin toinen? Eikö henkinen tuki riitä? Ehkä seuraavaksi miehet haluavat kokea myös rintojen kasvun ja ensimmäiset kuukautiset.

Kauhuskenaario: mies ja nainen vierekkäin synnyttämässä - toiselta tulee oikea vauva, toinen saa syliinsä vastasyntyneen-nuken. Sitten lähdetään molempien kanssa kotio.

Hellyyttävää.

Kyllä jotkut asiat voivat pysyä naisilla ja jotkut miehillä.