Vaihtoehtoisesti

Siis nyt rauhotutaas.

En tajua ihmissieluja, jotka ovat ensinnäkin tuntemattomia minulle ja jotka toisekseen alkavat ensitöikseen paljastaa minulle kaikista intiimimpiä asioitaan.

Se on naurettavaa.

Ei ole normaalia, että ihminen, jota ei ole ennen tavannut tai vaihtoehtoisesti ei ole nähnyt vuosiin, alkaa ensimmäiseksi tilittää jotain sänkyjuttujaan tai puhumaan alapäästään.

Ei se ole kivaa usein niiden tuttujenkaan kohdalla.

Sen vaan sanon.

Jääkiekosta pari sanaa vain

Mitä olen kuullut viimeiset kuukaudet vieressäni katsoessani televisiota? 

ÄLÄ NY JUMALAUTA MITÄ VITTUA NYT SAATANAN GRANLUND MENE NY SINNE MIKS SUA KUVATAAN KOKOAJAN SAATANAN TONTTU LUISTELE NYT VITUN KUKKONEN!!!!!

Mielestäni ystäväni sanoi parhaiten Facebookn upeassa maailmassa:

"Joo siis miehille ei saa puhua jos jääkiekkoo tulee. Meiän äiti on ratkassu asian niin, että se tanssii. Kannattaa kokeilla. "

Nuolaužos

kuva©PakinoivinAikein

Onpa jännä, miten vähän rojua ihminen tarvitsee. Sitä pärjää hyvin pienellä, kun on pakko.

Sellainen hetki koittaa esimerkiksi, kun muuttaa suurimman osan tavaroista ja viettää vielä jonkin aikaa ”puoliksi-muutetussa-asunnossa” tai kun lähtee pitkälle reissulomalle vaikka jonnekin Aasiaan.

Ja kuinka onnellinen sitä onkaan ilman kaikkea sitä rojua. Ihan yks kaks. Ja sitä unohtaakin ne tavarat, mitä on ollut.

Itsekin aina yllätyn, kun pakkaan kamojani muuttoa varten. En muistanut, että minulla on kokonainen avaamaton paketti kirjoitustusseja tai läpinäkyvästä kääreestä avaamaton joulumuki täynnä päiväyksen ohi hurahtaneita käärekarkkeja. (Usein löydän niitä monia sieltä täältä. Mikä ihme lahjaidea? Muki jossa karkkeja. Usein vielä pahoja. Semmoisia kuin Marjanne tai Geisha.)

Oikeastaan kun sitä ajattelee, ei sitä tarvitse kuin:

- vessapaperia (unohtuu AINA uuteen tyhjään kämppään mentäessä)

- hammasharjan (ei välttämätön kaikille, minulle on!)

- vaihtovaatteita

- shampoota ja saippuaa

- hiusharjan (EHDOTON! Muuten hiukseni ovat aamulla rastapallo, jossa näyttäisi asuvan joku elukka)

- jotakin ruokaa ja juotavaa 

- jonkinlainen makuualusta ja peitto ja tyyny

- hyvää ihmisseuraa/tietokone, tuo outo mekaaninen sosiaalisuuden väliaikainen korvike. Joskus hyvä kirja käy mainiosti.

Näillä minä olen ainakin pärjännyt. Teistä en tiedä.

Äsken yritin siivoilla tätä osittain muutettua kämppää ja tuntuu, että katastrofeja tapahtuu yhtenään. Meinasin kompastua imurin johtoon ja rysähtää akvaarion päälle. (Silloin olisin kyllä halunnut maan rakoon. En halua edes ajatella, mikä hirvittävä siivo.) Seuraavaksi sain kunnon tällin käsivarteen Mac-tietokoneen virtajohdosta. Oikein kivisti koko kämmentä myöten. Hyi hittolainen.

Siinä kohtaa teki mieli sanoa bless-bless (Islanniksi hei-hei) koko perhanalle (Islanniksi Deuce.) 

Sähköinen mötkäke, joka elättää hullua robottiolentoa, jota sitten ihmismiehet tuijottavat ja pelaavat typeriä sotapelejä, kun eivät oikeaa sotaa saa. Ja huomiotta jäävät naiset. Aina vaan.

Сатаната.

Aatteita. (Typeriä Paint-kuvia, osa 2)

Kuvassa lukee: "Kiitti v***** kun loit minut maailmaan."

kuva©MinnaKarjalainen

kuva©MinnaKarjalainen

Pakinoiva paholainen

Olen piirtänyt mielelläni typeriä Paint-kuvia. Tässä muutama muisto kahdesta paholaisesta.

kuva©MinnaKarjalainen

Unen himo ja hulluus

       kuva©PakinoivinAikein

Välillä laiskottaa niin maan juupelisti. Jää seuraamaan kouluun kävellessä mielummin lintujen lauluja ja kaunista auringon paistetta katukivetykseen (en sano rotwalli, koska jotkut jotka ei Tampereelta oo ei siitä tykkää tai ei tiedä.) Kysykää niin te tiedätte. Etsikää niin löydätte.

Minä olen aina ollut hirvittävän kova nukkumaan. Kerran pienenä kokeilin voisinko mennä äidin työhuoneen pöydän alle nukkumaan ohuen peiton kanssa. Nukahdinhan minä ja kun heräsin oli itsestä tyytyväinen olo. (Se oli sitä aikaa, kun halusin olla kaikessa koira ja mitä enemmän koira sitä parempi.)

Nukkuminen on ihanaa. Minulla ei ole ollut ikinä univaikeuksia. Jos olen stressaantunut nukahdan sitä nopeammin, koska haluan tietoisuuteni kerralla tyhjäksi. Minulla on lisäksi sen verran hurja mielikuvitus, että kun se pärähtää käyntiin, ei ole mikään ihme, että höpisen itsekseni sekopäistä demonikieltä, mistä ei saa selvän häivää esiin. On siinä taas miehellä kuuntelemista ja pelkäämistä. Kas kun ei soita manaajaa paikalle. Välillä päästän suustani unessa jopa ymmärrettävää suomea, jossa ei silti ole mitään tarttumapintaa tosielämään.

Kerran sanoin miehelle, että ”Pitäsköhän sun nukkua ikiunta," kesken yön. Mies sanoi, että meinasi lähteä muualle nukkumaan. Osaan myös kauniisti kiroilla ja suuttua unissani. Kerran olin lyönyt miestä kovaa ja tönäissyt häntä selästä. Aamulla sitten pyytelen anteeksi useaan kertaan.

                                                             kuva©PakinoivinAikein

Uneni ovat niin hulluja, ettei siinä ole mitään järkeä. Olen aina ollut kiinnostunut unista ja joskus varmaan pitänytkin unipäiväkirjaa. Muistan uneni niin hyvin, ettei se olisi edes kovan vaivan takana.

Viime yönä näin unta että olin Amerikan presidentin vaimo. Amerikan presidentti oli Kyle MacLachlan (onpas helkutin vaikea sukunimi kirjoittaa) ja minä olin ulkomuodoltani Helena Bonham Carter. Täysin loogista. Meillä oli myös 9 lasta tai en ole varma, oliko enemmänkin. Tämäkin kumpusi varmaan leffasta Kuninkaan puhe, minkä katsoin jokin aika sitten. Siinä vaan ei tosiaan ollut tuota Kyleä, joten mistä helvetistä hän tuli.

Toisena yönä näin olevani Jokeri The Dark Knightista (Yön ritari suomennos on naurettava ja kamala) ostoskeskuksessa rikollisporukkani kanssa. Oli oikein hauska ilta ja unen jälkeen olin todella tyytyväinen. Maski vaan tuntui irtoilevan kokoajan ja piti korjailla sitä jatkuvasti. Sinänsä ei kumma, sillä olen Heath Ledgerin suuri ihailija muutenkin ja Jokeri hahmon myös.

Sitten olen nähnyt unia, mitkä ovat täysin psykoottisia. Täynnä huoneita ja värejä ja muotoja, jotka vaihtuvat niin tiuhaan, että pelottaa. Näistä unista on todella vaikea muistaa mitään.

Kaikista voimakkaimpia uniani ja tietysti niitä epämiellyttävimpiä ovat painajaiset. Hikoilen hirvittävästi ja joudun heräämään keskellä yötä suihkuun, koska olen liimaantunut lakanoihini. Aamulla en muista suihkusta mitään ja ihmettelen miksi hiukset ovat kosteat.

Painajaisissa usein putoan ja joku vaanii. Olen surkea pakoon menijä. Jään joka ikinen kerta kiinni. Kerran näin unta, että Jack The Ripper seurasi minua kotiovelle asti. Talomme oli vielä täysin talomme näköinen ja kun heräsin olin varma, että siinä hän on sänkyni vieressä.

Pitäisi samaistua vähemmän elokuvien hahmoihin…

Jotkut unet ovat symbolisia ja olenkin niitä tulkinnut unikirjojen kautta. Myös netistä löytyy muutamia hyviä unisymboleita tulkitsevia sivuja. Eräässä tällaisessa unessa talomme täyttyi isosta määrästä karhuja, jotka valtasivat joka paikan ja yritin suojella perhettäni tappamalla niitä. Talomme tuntui ohenevat kuin jokin hajoamassa oleva torni, kun kiipesimme karhuja pakoon yhä ylemmäs ja ylemmäs ja lopulta taas putosin. Näin myös takapihallamme suuren ahman.

Unisymbolitulkintojeni mukaan tämä ahma kuvasi kykyjä, joita en ole uskaltanut näyttää ja karhut taas aggressiota, jota on vaikeaa pitää kurissa. Tavallaan tämä pitää hyvin paikkansa. Ainakin tämä aggressio.

Sitten on vielä katastrofiunet. Ne ovat välillä vielä ikävämpiä kuin kauhu-unet. Olen nähnyt usein läheisteni, useimmiten nimenomaan pikkusiskojeni, hukkuvan. En tiedä miksi he aina hukkuvat ja minä yritän joka ikinen kerta heitä pelastaa sukeltamalla, enkä onnistu. Miksen ikinä onnistu?

Kerran esimerkiksi näin, että koko maailmaan tuli tuhotulva ja olimme menossa karkuun suurella linja-autolla, jossa oli perheeni lisäksi muita vieraita ihmisiä. Bussi lensi suurelta sillalta alas koskeen ja uni päättyi siihen, kun yritin pelastaa turvavöihin sidottua pikkusiskoani hukkumasta.

Hyi.

Kai tämäkin tulee elokuvista.

Unen merkitykset ovat kiinnostavia ja miksi unia on olemassa, mutta eniten mielestäni unet merkitsevät näkijöille itselleen ja niitä pohtimalla voi saada uutta potkua ja ratkaisua elämäänsä. Unia kannattaa kuunnella, mutta ei ehkä aina. Joskus nekin voivat mennä vähän kuin tunteet. On kyllä minusta hauskaa, että voin unen varjolla motata miestäni. Semmoinen olisi hauskaa joskus jonkun idiootin henkilön kanssa. Tampaista turpaan oikein kunnolla ja syyttää, että unessa olin. Mutta sitten tietysti pitäisi päätyä nukkumaan vierekkäin tämän inhokin kanssa, joten taitaa jäädä tämä idea sikseen.

Antakee armoo

kuva©PakinoivinAikein

Kuinka moni hyvä kirja olisikaan syntynyt, jos kirjailijat eivät pelkäisi niin paljon toisten mielipiteitä. Tai elokuva? Tai taideteos?
Sitä pelkää olevansa muista NOLO. Se on suurin este kaikelle. Ja mitä ne sanoo ja joku sanoo että PASKA. HUONO. PELLE. TORVI. (Miksi se on muuten torvi? Niinkuin torvelo? Siitäkö tää on tullu? Miksei vaikka piano? Tai ksylofoni.) 

Minä esimerkiksi muistan miten mahtava kirjailija olin kun olin 7-9 - vuotta. Olin aivan paras. Kaikki mitä kirjoitin oli mahdollisimman ennakkoluulotonta ja tuntui aina hienolta ja olin mielessäni ihmelapsi jonka kirjat julkaistaan välittömästi. Tarina vetokoirasta, jonka nimi oli Kiilu. Kirjoitin sitä 80 sivua. Mutta koneen muisti tyhjeni, sillä se imaisi tuulettimeensa pölypallon. 

Hei hei Kiilu-koira. Olisit voinut olla esikoisteokseni.

Siellä oli varmaan 500 000 kirjoitusvirhettä (mistä osa varmaan on säilynyt myös näissä kirjoituksissani edelleen) ja puuttui kirjaimia. Mutta niin hauska kirjoittaja en koskaan enää osaa olla. Se on kadonnut iäksi se semmoinen viattomuus ja rohkeus ja hauskuus. Kuinka suora ja rehellinen voikaan olla.

Tässä näytteeksi pari otetta vuonna 2000 kirjoittamastani päiväkirjamerkinnöistä:

5.10.2000
"Minä syön joskus karkia salaa kuten Idakin. Koulusa tänää oli kivaa mutta ope on joskus tyhmä vaikka minä kaatuisin niin ope ei välitä. voi voi voi."

6.10.2000
"Tänään on perjantai. Tänään koulussa me kirjoitettiin käsialavihkoon. Sitten osa meistä pääsi leipomaan. Minä en päässyt leipomaan! Mutta me tehtii kaikea muutaki kivaa. Kuten? Käytiin salissa ja siä kerrottiin aika kivoja juttuja. Minä olin tyytyväinen."

8.10.2000
"Tänään me siis mummo ja minä ja siskot ja yksi kaveri menimme Akvaarioon Planetaarioon ja delfinaarioon. Mummo osti muille ja minulle jäätölön. Mutta vähän ajan kuluttua minulle tuli kamala nälkä. Mutta kesti kuan ennenkuin sain taas syötävää."

Mielestäni tässä puuttuu upeasti kaikki sellainen miellyttäminen, mitä alkaa tapahtua aivoissa välittömästi kun isommaksi kasvaa. Sitä alkaa heti välttelemään noloutta ja yrittää esittää viisasta ja silti nöyrää "minä-en-tiedä-mistään-mitään- asennetta ja vitsailemaan kustannuksellaan. Eikö voi vaan suoraa sanoa että MINÄ OLIN TYYTYVÄINEN tai KESTI  KAUAN ETTÄ SAIN JÄLLEEN SYÖTÄVÄÄ.

Rehellisyys vailla mielistelyä kunniaan !