Hiivitään kardemumman yössä yksinän

                                                          kuva©PakinoivinAikein

Kaikki ihmiset ovat jollain hauskalla tavalla ikään kuin maanis-depressiivisiä (piti katsoa netistä kirjoitinko oikein. NO SIKSI koska olen nolo. Älkää katsoko syyttävästi tollalailla ja keksikö kysymyksiä vinhaan tahtiin). 

Tällä siis perustelen väitteeni: Kaikilla on hiljentymisen ja sosiaalisuuden kausia. 

Tässä hiljentymisvaiheessa, mikä on oma keksimäni hieno termi tälle asialle, tekee mieli laiskotella ja tehdä omaa hauskaa harrastusta kuten kokkaus tai musiikki tai piirustukset tai varpaiden laskeminen, eikä ihmisiä tee mieli nähdä tai tekee, mutta toivot, etteivät he näe sinua. Ei tee mieli miettiä mitä laittaa päällensä tai miltä näyttää. Voi katsoa paljonko jalkoihin on kasvanut karvoja ja miettiä elämän kiertokulkua ja kuinka on suomalaisena kuitenkin etuoikeutettu kaikkeen mahdolliseen. Tämmöiseen laiskotteluunkin välillä. On ruokaa kaapissa ja vaatteita useita erilaisia ja kenkiä. Kaikkea mielin määrin. Onkin, että se ruoka voi olla vain katkarapunuudelipussi kaapin perällä. 

Vaatteita voi katsoa ja kummastella miten ne ovat kaappiin päätyneet ja miltä ne näyttävät. Minulla moni vaate on jonkun vanha. Mielestäni hauskin oli valkoinen t-paita, jossa luki isolla ITALIA. En tiedä miksi se oli huvittava. Sitä ei kehdannut viedä edes rotiskoisimpaan vaatekeräykseen tai vaatevaihtoon kavereiden kesken (nyt varsinkaan :D), vaikka ei se rikki ollut. Sitten on kaikenlaisia ihan hulluja vaatteita, kuten kireitä lyhyitä hameita jotka eivät sovellu mihinkään tilaisuuteen. Koskaan ei tunnu olevan oikea hetki. Milloin se hetki koittaa kertokaa mulle.

Sitten on sosiaalisia hetkiä, jolloin tuntuu että on asiaa koko maailmalle. Kaikille ihmisille mielipiteitä, tekee mieli heittäytyä ja syventyä heidän kanssaan kiinnostaviin keskusteluihin, voittaa väittelyitä, toteuttaa ja tehdä ja saavuttaa. Ottaa pari kaljaa ja pälätellä itsensä pyörryksiin. Sanoa asioita, joista on jälkeenpäin ylpeä ja sanoja, joita jälkeenpäin katuu, niin että tekee mieli ottaa itseä ryysyistä kiinni ja ravistella. No ei ihan.

Mielestäni semmoiset itsensä kanssa hiljentymisen hetket ovat joskus ihan parhaita, koska silloin ei voi kukaan tuomita tai sanoa että menisit jo siivoamaan tai menisit jo nukkumaan tai lukemaan rästitentteihin (hyi helvetti alkoi jo kammottaa suorastaan :D) Voi katsoa typeriä huonoja elokuvia ja kuunnella artisteja, jotka on noloja ja kaikille kavereille sitä on sanonut, että "NO SITÄ EN TODELLAKAA IKINÄ KUUNTELIS HAH SE ON PASKA. NII HAHAHAH." Kovanaamana nauranut ja kaverit nyökytelleet hyväksyen. Ja siellä sitten jalat ristissä ja kieli ulkona huumaantuneena kuitenkin kuuntelee. Syntinen valehtelija. 

Tykkäsi kuitenkin.

R.I.P Partamonni

allas©PakinoivinAikein

Minulla ei ole ollut aikaa kirjoittaa, sillä olen keskittynyt muihin asioihin.

Mitä nämä ”muut asiat” sitten ovat?

1.       Olen ainakin jutellut kavereille Facebookissa ja katsellut typeriä kuvia ja pelannut typeriä  pelejä (Candy Crash)

2.       Facebookkiin olen kirjottanut vaikka kuinka

3.       Olen ollut koulussa

4.       Olen ollut töissä

5.       Olen ollut ostoksilla etsimässä kevätkenkiä ja pakollista naaman rumat kohdat peittävää puuteria

6.       Olen ollut perheen kanssa

7.       Olen ollut koiran kanssa ja desinfioinut sen jalat suihkuhuoneessa lääkeshampoolla ja odottanut 10 minuuttia, sen jälkeen virutellut jokaisen jalan ja kuivannut hyvin ja lopuksi laittanut sukat etujalkoihin maalarinteipillä. Tämä estää bakteerien, kuten hiivan, tulemista varpaanväleihin.

8.       Olen nukkunut

9.       Olen katsonut leffoja

10.Olen syönyt ravintoloissa ja muissa olosuhteissa

12.   Olen nähnyt ystäviä ja keikkunut baareissa ja laittanut hiuksia ja valikoinut vaatteita tavallista tarkemmin.

Semmosta.

Uusi kämppä olisi odotettavissa tässä ja jälleen raahaan tavarani toisen asunnon huoliksi. Varastossa odottelee uusi 65-litrainen akvaario, joka tulee terraariokäyttöön japanin tuliliskoille. Näin allasharrastukseni jatkuu. Allas on jo hankittu lamppuineen, kasvit ja somisteet hommattu sekä laitteisto valmiina. Liskot on varattu Faunatar eläinliikkeestä toukokuun loppuun. Iällä ja sukupuolella ei väliä, kunhan niitä olisi kaksi.  

Sitten on hankkimatta vain niiden päätä isompaa oleva sora, koska ne saattavat ahmaista suuhunsa pienempää soraa.

On se kyl ihmeellistä tuo syömishalu. Sitä kuvitellaan elukoista, että ”on ne niin tyhmiä jos ne sitä soraa yritää syödä.” No miettikää siellä mitä itse yrititte syödä pienenä. Itse söin lunta, hiekkaa ja maistoin muurahaista.  Ihme, että oli oksennustauti kokoajan ja tarhanpihaan lensi purjo. Olen myös nielaissut nappipariston, mistä tuli lääkärireissu. Tuli kuumetta ja tukehduskuoleman uhka. Että onpas se ihminen nyt sitten viisas.

Pilkku-partamonni kuoli sunnuntaina 7.3.2013 saavuttaen noin 13 vuoden iän. Melkone. Vanhempi kuin molemmat pikkusiskoni. Emme käyneet hänen kanssaan ennen kuolemaa käytävää keskustelua. Löytäessäni hänet hänen naamaansa oli kasvanut nöyhtää ja ruumis aloittaa vesioloissa muutenkin erinomaisen nopean hajoamisprosessin. Mutta uskon, että hän eli onnellisesti. Ehkä hän ajatteli minusta omistajanaan hyvällä myöhäisinä iltoina roikkuessaan imukuppisuullaan takalasissa ja odottaessaan ruokatablettia ahnaana. Iltoina, jolloin oksa hakkaa ikkunaan sateisena hetkenä.

Myöhäisenä hetkenä.

Kotiutumisesta

   kuva©MinnaKarjalainen

Kun sain ensimmäisen oman asunnon, tiesin etten tule asumaan siinä kauan. Se oli liian ilmeistä.

Olin sinkku ja asuin tyttökaverin kanssa. Olimme liian nättejä ja vasta-alkavassa uudessa koulussa, että olisimme molemmat pysyneet sinkkuina tarpeeksi kauan, että talosta olisi tullut ”koti.”

Olenkin nyt muuttanut noin viisi kertaa. Ensinnäkin opiskelijakämppäämme tuli lutikoita, tai siis ainakin naapuriin. Se riitti minulle. Seuraavaksi meille lohkesi surkea kerrostalokämppä ja siellä oli huono ilmanvaihto, rumat lattiat ja vihainen mummo, joka ei antanut käyttää yleistä pesukonetta.

Sama mummo oli käynyt jonkun päälle, selvisi minulle tänä vuonna. Selvisin helpolla.

Sitten asuinkin jo miehen kanssa siellä sun täällä. Vielä yksikään paikka ei ole ollut vielä kunnon koti. Enemmänkin lepopaikka. Paikka, jossa syödään ja nukutaan. Mieheen olen kotiutunut, en asuntoon. Kun mies lähtee, tekee mieli lähtee mukana. 

Kodissa, joka on koti, on oltava muutakin kuin selkeästi Ikeasta ostettuja Ikea kalusteita, kuten Ikea-ateriainteline, Ikea-leikkuulauta, Ikea-olohuoneenpöytä ja Ikea-hyllyjä.

Kodissa on sekä uusia, mutta pääasiallisesti vanhoja tavaroita. Tavaroita mitä on juuttunut lapsuudesta ja tavaroita jotka ovat alun perin jonkun muun. Äidin lapsuudenkirjoja, siskon vanha tarrakirja, isän jakkara... Semmoista.

Ei ole mikään ihme etten ole vielä kotiutunut, kun muutan puolen vuoden välein. Minä olen erinomaisen hidas kotiutuja. Pelkästään kun vaihdoin isompaan huoneeseen perheemme omakotitalossa, alkoi kotiutuminen alusta. En pitänyt siitä isommasta huoneesta yhtään. Se oli liian iso, vanha isosiskon huone. Tuntui, että astun eri saappaisiin ja olin yhtäkkiä talon vanhin lapsi. Sisko lens asumaan muualle. Se ei ollut yhtään niin mukavaa kuin toisiksi vanhimpana oleminen.

Jotenkin alkaa ärsyttää, etten ole edes halunnut alkaa järjestellä ja sisustaa itselleni sopukkaa, kun tämäkin talo pian jää, missä tätä kirjoitan. Opiskelijakämpät. Ärsyttävä sana. Kertoo opiskelusta, eli välivaiheesta, eli pian minä jään taakse-kodista.

Ei siinä mitään pahaa sinänsä, opiskelija-asunnoissa nimittäin. Olisi vaan kiva luoda oma koti. Minne minä sen luon? Ei ole vielä pesänrakennustarpeitakaan tarpeeksi. Omaisuuteni perustuu vanhoista piirustuksista, MAC-tietokoneesta ja haarukkasetistä, jonka sain YO-lahjaksi.

RASITTAVAA TÄMMÖINEN.

 (Jonkun elämään kyllästyneen keski-ikäisen mielestä IHANAAPAS iha ihanaa tämmöinen vapaus ja riippumattomuus. No niinpä tietysti on. Aina sitä kaipaa täysin päinvastaista mitä on. JA EROA JA NAUTI VAPAUDESTA!  Kyllä sitä elämäänsä haluaa kodintuntua ja vakautta vaikka onkin nuori. NI! Keskittykää omaan elämäänne !)

Mainosten maailma

  kuva©PakinoivinAikein    

Minä kun media-alalla olen, kuten olen varmaan toitottanut ehkä aivan liikaa jo täällä ja kaikkialla ja väsytte minuun ja kaivoon tahtoisitte paiskata, niin siihen olen kiinnittänyt huomiota, että mainokset ovat jänniä.

Mainokset on paitsi kuoleman ärsyttäviä ("Tää on hyvää, maista säkin"(Polar) ja "Arla natura on KERMAISEMPI!" kiljuvat kaksi pissis-lammasta) mutta myös oudon jujuttavia.

Mietin sitä, että miksi esimerkiksi luullaan, että naisia kiinnostaa ripsivärimainoksissa ne mallien räpsyvät tekoripset. Kaikki naiset tietävät etteivät ne ole oikeat ripset. Se, mihin naiset todennäköisesti kiintyvät mainoksissa on tietenkin se maailma siinä ympärillä. Trendikäs musiikki, öinen kaupunki, missä vilisee hienoja autoja ja pilvenpiirtäjien ikkunavaloja, sekä upeasti meikattu nuori nainen upeassa bilemekossa ja korkkareissa siellä kaiken keskellä. Se on SE mielikuva, eikä se juuri siihen ripsiväriin liity.

Todennäköisesti rynnättään ostamaan samankaltainen mekko ja bilekengät ennen kuin se ripsari.
Siinäkin mielessä ripsiväri alkaa jäädä jälkeen, ku on niitä helskatin kestoripsikiinnityksiä. En minä muuten soimaa, mut tosi kalliita ovat kyllä. Ruokakauppaan menevät minulla semmoiset rahat.

NI.

(Vaikka kyllä minä välillä ostan kirppareilta ja muualta semmoisia parin euron irtoripsiä. Liimalla kiinnitettäviä. Mutta se aivan susi puoli niissä on, että niistä tulee näärännäppyjä silmien kulmiin.)

Tiskaaminen ja hiustenhoito

                                                  kuva©PakinoivinAikein
                                              

Tiskaaminen on niin rasittavaa puuhaa välillä. Varsinkin silloin, kun mies on kokkaillut ja tietysti olen nauttinut ruuan ja sitten saan tiskata. Tiskaaminen ei ole yhtään niin kivaa kuin ruuanlaitto ! 
Noh, kun tiskaa, semmoinen terveellinen viha sitä tehdessä on hyvästä. Raivokas jynssääminen irrottaa lian, semmoinen samanlainen kuin punttiksella käydessä. Samalla voi ajatella omahyväisiä tiskikoneihmisiä, joiden ruumiinavauksessa voi nähdä kelmun, joka on tullut konetiskiaineesta sisäelimien ympärille. Minä Radio ROCK:ista kuulin !

Huomasin, että minulla on tukka taas kasvanut ihan mahdottomasti. En ole käynyt leikkauttamassa sitä kampaajalla kunnolla noin kahteen vuoteen pian, mutta silti hiuksiani on kehuttu hyväkuntoisiksi. 
En tiedä mistä tämä johtuu. Kasvavat ainakin.  Pitkät ja hyvälaatuiset hiukset ovat oikeasti kovan kunnossapidon takana.(Mutta parhaan olon tuo rokkikeikalla se, kun saa kateellisille hiuksensa menettäneille inttipojille näyttää moshaamisen taidon.) Shampoota tarvitsee aimo lorauksen, mutta ei liikaa, ja hoitoainetta latvoihin ainoastaan. Ja sitten harjataan. Harjataan aamulla. Harjataan päivällä. Harjataan illalla. 

Ja nimenomaan tästä harjaus-syystä myös talomme pölystä ja törystä noin 70% on hiuksiani, eikä voi edes erehtyä, kun semmoinen punertavanruskea sävy niissä. Melkein kuin koira meillä olisi. Saa siitä hemmetin olohuoneen Ikean matosta niitä raapia imurilla sillä "matto" asetuksella, missä ne imurin karvat vetäytyy sisään (toisin kuin LATTIA ASETUKSELLA!) ja ajatella että jossain sitä synnytään ja kuollaan samalla kun minä näitä tästä raavin. 

Raaps. Raaps. 

FC lammas

   kuva©PakinoivinAikein

Moni sanoo tietävänsä, jos joku valehtelee.

Minä en tiedä. Minä uskon kaiken.

Ihan totta !

Olen elämäni aikana uskonut vaikka mitä.

Kerran pelasin sitä Farmville 2 peliä, joka on kaiketi lapsille suunnattu, mutta minä siitä rentoudun, kun saa niitä virtuaalisia kilejä painella vuoron perään ja sitten ne pieraisee kermapurkin. No, minun mieshän sitte sanoi, että ”Määpä tiedän koodin, millä saat tohon rahaa ilmatteeks. Paina F5 ja kirjoita Fc lammas.”Aloin, inttää, että eihän tähän mitään tuu.

En viitsi kertoa enempää, sillä arvonrippeeni menivät siinä aika lailla. 

Miehen nauru oli loppumaton. Varmaan aina vessassa sitä aatelmoi. 

Salaa aatelmoi.

Onnellisuudesta

 onni©MinnaKarjalainen

            

Nyt kerron teille jotain mitä ei moni sano usein.

Minä olen ONNELLINEN.

Miten onnistuin? Täällä suame maassa jossa isovanhemmatki joutu vuan sodasta puhummaa ja kahvi oli korviketta vuan ja lapset sai korkeintaan käpylehmän ja kiven.

Sanaan onnistua liittyy sana onni. Onnellisen olon tunnistavat kaikki. Sitä tuntee että helevattu olen kerranki onnistunut jossaki ja kaikki asiat mallillaan ja mukavasti ja tasapainossa. Mukava hyvänolon tunne vatsassa, kunnes huomaa, että höh missä minun lompakko on ja onko se ny perkele hukkunu. Aha luottokorttiki on. Ja sinne meni taas hyvä olo menojansa.

Ei.

Onni ei ole sitä.

Onni on tässä ja nyt. MILLOINKAAN eivät asiat ole tasapainossa ja kaikki täysin mallillaan. Eivät asiat mualimassa toimi niin. Aina on ongelmia, joku kiristää, koulu - tai työjuttu vaivaa, parisuhteessa kitkaa sekä perheessä ja kavereissa muista ihmissuhteista puhumattakaan. (Ei hitto, kun tätä itse lukaisin jälkeenpäin, luin että per*eessä. Sielläkin voi tietysti kitkaa olla.)

Onnellisuuden tavoittelemassa on tärkeää olla jakamatta elämäänsä lohkoihin, että nämä ja nämä ovat kunnossa, mutta nämä eivät. Suurin virhe LOKEROIMINEN ja MUSTAVALKOISTAMINEN.

Annan teille ensimmäisen neuvon:

"Älä välitä kaikesta. Elämä on."

Välittämättä jättäminen on kaiken A ja O. Älä välitä siitä, jos mokasit jossakin tai joku ihminen oli sinua kohtaan ärsyttävä. Älä välitä turhista motkotuksista vaan keskity olennaiseen. Mikä on todella olennaista esimerkiksi työsi tai koulusi kannalta? Sekö, että kuuntelet työpaikalla pahasuisen Irman motkotusta, vai hoidat oman työsi kunnolla loppuun välittämättä muiden mielipiteistä?

Annan teille seuraavan neuvon:

"Kuvittele eläväsi kuin koira."

Kuinka monesta asiasta koira välittää? Kyllä, se välittää ruuan saannista, lämpöisestä makuupaikasta sekä ystävällisistä ihmisistä. Jaaah... siinä se oikeestaan olikin. Se tulee myös joka päivä innoissaan perhettään vastaan, lepäilee mielellään ja kakkii minne tahtoo. (Jos ei ole kitkaa.)

Elämän perusasioihin keskittyminen ja tärkeysjärjestykseen laittaminen ovat hyviä keinoja päästä lähelle onnea.

Älkää kuitenkaan ottako näitä liian tosissaan, minulla nimittäin meni tuo koirajuttu ihan yli lapsena. Kyllä, halusin juoda lattialla olevasta muoviastiasta, konttasin ja läähätin kuin…idiootiksi kai sitä sanotaan sellaista. Lopulta otin punaisen koirantalutushihnan ja ojensin sitä äidille sanoen: 

"Mää tuun mukaan kävelylle, te voitte viedä mua tässä." 

Äiti siihen: "Kuule. Poliisit saattais pysäyttää siinä hyvin nopeasti." 

En ymmärtänyt.

No. Jos oman onnen löytäminen on kuitenkin kovin vaikeaa, voi vaikka tehdä ihan suoraan listan, että mitkä ovat ne asiat, joista itse todella iloitsee ja joista ei tingi. 

Minulle ne esimerkiksi ovat liikunta (salilla käyminen), tietysti läheisten seura sekä herkuttelu. Myös hyvien elokuvien katsominen, oman jutun tekeminen ja luovuus ovat näitä asioita. Yksi nousee ylitse muiden ja sitä olenkin miettinyt tarkkaan.  HUUMORI. Typerien juttujen ja asioiden katsominen ja hokeminen.

Kummasti rentouttaa.

Jos vaikka oma mies ärsyttää, voi kuvitella hänet koulun ruokalaan pitämään hulavanne-esitystä. Sillainkin voi olla.  Sen rasittavan Irman voi kuvitella alasti ruokalan kattoon roikkumaan. No, tuo meni yli.

Voi myös lukea lasten suusta tulevia juttuja, joita on koottu eri nettisivuille. Kuten tämä:

– Jos jollakin on poikakaveri ja marsu, joista tykkää kovasti, niin kyllä niiden välisen eron huomaa. Poikakaveri on se, jolla on pää. – Ann 7v.

KYLLÄ SEN ERON HUOMAA !

Minusta on usein hauska nauraa itselleni. Se on suurta mielipuuhaani laittaa sitten kommellukseni muiden nähtäville esimerkiksi Facebook tilapäivityksiin. Tännekin minä niitä laitan, ikävä kyllä.

Hiihtolomalla minulla hajosi kengät ja jouduin kaivamaan kylmävarastosta jotkut aivan järkyttävät kengät, sillä pakkaan aina huonosti, enkä odottanut tarvitsevani kahtia kenkiä. (En ole ilmeisesti normaali nainen. En oikein välitä kengistä kuin erikoistapauksissa.) Minullapa oli vielä kuvaukset erään taiteilijanaisen ateljeessa sinä päivänä. Ne olivat helvetin rumat kengät. Ei voi muuta sanoa. Ne eivät olleet edes kengät tai en ole varma.

Ennen hiihtolomaa kävimme kuvauspaikalla, joka tulee tämän vuoden lyhytelokuvaamme Lumeen jäi jäljet. Siellä ei lumitöitä oltu tehty ikuna, sillä koko talo on purku-uhan alla. Talo on myös kummitustalo.

Minä ensinnäkin olin converset jalassa, mitkä ovat upeat hangessa tarpomiseen. Lumi tuntui polvissa asti housujen sisällä. Pois kun tulimme, minä kaaduin selälleni siihen ulkoportaisiin. Portaita ei edes nähnyt, koska lunta oli niin paljon. Perässäni tuli varmaan kahdeksan ihmistä, joista kukaan muu ei tietenkään kaatunut. Koko jono tössäsi yllättävään esteeseen, joka olin minä. Nousin, mutta paha oli jo tapahtunut. Paidanalus hörppäsi lunta mukaan ja sinne suli. 

Lumeen jäi todellakin jäljet.