Yksin ollessansa

huih©PakinoivinAikein

Yksin jäämisessä on jotain ihmeellisen kiehtovaa. Sitä alkaa tehdä heti kaiken erilailla, kuin silloin, kun on yhdessä jonkun kanssa. Sitä on vain itsensä kanssa ja ymmärtää, kuinka hyvä juttu se on. On vain minä ja minun itsekkyyteni hetken ja minä saan itsekkäästi tässä olla, eikä kukaan sitä tiedä.

Sitä huomaa alkavansa tehdä taas kaikkea, mitä ei seurassa tee. Yhtäkkiä iskee himo tehdä ruokaa, siivota, tehdä taidetta ja kirjoittaa. Itselleni käy aina niin. Harvoin sitä täysin yksin edes on, kun aikojen saatossa sinkkuaikanakin asui tyttökaverin kanssa ja perheen luona oli aina vähintään marsu ja koira seurana. 

Viihdyn hyvin yksin lyhyitä aikoja, mutta aina illalla se iskee. Se hetki, kun on ulkona pimeä ja alkaa silmät silmänurkasta toiseen vihtoen tuijotella ja kuulostella ympärilleen. Samassa hetkessä televisiosta konttaa The Ring-tyttö (eli Samara, serkun kanssa sanottiin aina RINGI-tyttö) ja murhaajan naama kyylää ikkunan takana. Se katoaa aina kun katsoo, siksi sitä ei ikinä näy.

Hyi helkkari. Taas tein sen itselleni.

Miksi aina yksin ollessa näitä ajattelee? Toisen seura, usein itsellä miespuolisen olennon, saa elämän tuntumaan yliturvalliselta. Ja oi kuinka sitä tylsänturvallista tunnetta kaipaa, kun on yksinään pimeässä ja  jokapuolella kuuluu murhaajan askel, joka on oikeasti paukahtava patteri.

Saunasta tullessa kotona oli pakko juosta portaat täysillä ylös aina, ennen kuin haamu sai kiinni. Juuri sai oven paiskattua kiinni sen nappaavien sormien lomasta.

Paranormal activityn jälkeen alkoi pelätä päiväsaikaankin. Yhtäkkiä tavarat alkaa sinkoilla. Ja varsinkin yöllä, jos jalka lipsahti peiton ulkopuolelle. Haamu nappaa siitä ja alkaa raahaamaan hetipaikalla.

Älköö hyvät ihmiset tehkö niin jännittäviä ja pelottavia elokuvia. Elokuvankatsoja ei tiedä, että keskellä yötä kun herää, niin sillon ne vasta alkaa pelottaa. Eikä silloin, kun mahtaileva höhöttävä kaveriporukka istuu turvallisesti ympärillä.

Ja nyt kuulkaa. Sanon jotain hyvää Facebookista. Sitä kun pitää myöhään auki, niin aina on tunne, että on edes joku jolle hälyttää, jos joku hyökkää.

Epämiellyttävä tietää

kuva©PakinoivinAikein

Katsoinpa myös sellaisen pätkän kuin Epämiellyttävä totuus, jonka te olette varmaan jo nähneetkin. Tietäväisempiä ja fiksumpia kun olette. Minä katsoin sen vasta nyt, joten ei tarvinnut sitä ennen murehtia (HEHEH.) Tuo oli huono vitsi. Erittäin huono.

Huomasin, että lukioajoista tiesin joistain lämpenemis-asioista jo jotain, mutta kyllä se vaan edelleen ällistyttää, miten ihminen tappaa tämän pallon hitaasti, mutta varmasti. Suotta sitä meteoriittia odottamaan ja se naurettava 2012 maya-kalenteri hömpötyskin taisi mennä jo. Me lähdemme täältä kuulkaa oman käden kautta ja kaiken viimeistellen, niin ettei ole puun puuta eikä kasvin kasvia saati vesitilkkaa.

Entinen varapresidentti Al Gore hävisi Bushille. Voi sääli. Ilmaston lämpenemiselle olisi mahdollisesti TEHTY JOTAIN ! Ei kai. Ei kai nyt sentäs. Ei ainakaan vielä.

Viisaalta tuo Al Gore vaikutti, eikä pelkästään dokumentin luoman tunnelman vuoksi. Hän näytti mieheltä, joka tiesi niin paljon ja niin liikaa, että oli musertua. Se varmasti liippaa läheltä totuutta, vaikka itse sanonkin.

Ihminen se osaa tehdä kaikille elämästä vaikeaa yllin kyllin. Myös itselleen tietysti. Ehkä suurimman kummastuksen aiheutti, kuinka, (ikävä sanoa näin) mutta jopa SÄÄLITTÄVÄN pienestä on kiinni vaikkapa eläinten ekolokerot ja suhteet. Eikä sillä, että asia olisi ollenkaan vähäpätöinen. Vain se, että lämpötila nousee hiukan, vaikuttaa siihen, että perhosentoukat kuoriutuvat aiemmin, jolloin linnunpoikaset eivät ehdi niitä syömään kun kuoriutuvat. Kuten aiemmin ehtivät.

Siinä sitä ollaan.

Sitten isompiin vaikutuksiin. Hirmumyrskyt, kuivuus ja tulvat. Toisaalla sataa liikaa, toisaalla ei ollenkaan. Jossain kuollaan janoon, jossain hukutaan veteen. Käsittämätöntä, kun oikein alkaa ajattelemaan. Sitten oli vielä ne tuholaisten leviämiset ja taudit. Makeanveden ja raaka-aineiden loppuminen. Luonnon tuhoaminen ja metsän hakkuut. Aavikoituminen. Koralliriuttojen tuhoutuminen. Massasukupuutot.

Erästä isosarvikuonolajia on jäljellä 8 yksilöä. Neljää niistä suojellaan 24 tuntia vuorokaudessa asein monen miehen voimin. Sarvikuonojen sarvet on katkaistu varmuudeksi. Amurinleopardeja elää luonnossa 40 yksilöä. Onkohan jo liian myöhäistä? Lapsemme todennäköisesti elävät maailmassa, missä on enää kuvia muistona tiikereistä.

Ihmiskunnan paisuminen 9 miljardiin. Kuinka sekopäistä. Meni noin 10 000 vuotta, että ihmiskunta pääsi yli miljardiin ja yhtäkkiä se paisuu muutamassa vuosikymmenessä kahdesta miljardista yhdeksään.

Ihmiskunnalle ehkä suurinta tuhoa aiheuttaa mahdollisesti Grönlannin jäätiköiden lohkeaminen ja sulaminen, sillä se nostaisi merenpintaa 6 metriä. Se nostaisi pakolaismäärät hetkessä sataan miljoonaan, kun ympäri maailmaa maa peittyisi mereen ja ihmiset menettävät kotinsa ja kotiseutunsa. Siitä tulisi pian ruokasota maissa, missä sitä vielä on jäljellä. Ja ydinaseillako se ratkaistaan?

Ja edelleen ihmetellään siellä, että mitäs sitä ny tehtäs ja nukutaan huomiseen. Vaikkapa seuraavat 50-vuotta, jolloin asiat pahenevat kriittiseen pisteeseen. Hiilidioksidipitoisuudet sekä lämpötila kohoavat kuin Everestin huippu.

Yksi on varma.

Moni kuolee.

The Grizzly Man

                                                              kuva©PakinoivinAikein

Katsoinpa tässä taannoin dokumentin The Grizzly Man (Karhumies). Kyseinen dokkari siis ei pelkästään kertonut tämän miehen elämäntyöstä vaan otti traagisemman kannan ja käsitteli suuresti nimenomaan onnettomuutta, joka häntä kohtasi. Karhu lopulta söi hänet ja hänen tyttöystävänsä. Kirjaimellisesti söi. Tapetun karhun vatsalaukusta löytyi myöhemmin kaksi jätesäkillistä ihmislihaa, joiden joukossa oli myös vaatteita.

Dokumentin mukaan tappaja ei ollut yksi niistä karhuista, joiden kanssa Timothy Treadwell touhusi kirjaimellisesti liki ilman mitään suojavarusteita saati asetta lähes kolmentoista vuoden ajan ja jotka ”tottuivat” hänen seuraansa. Todennäköisesti sama tappaja-karhu uhkasi Timothyn lentäjätoverin henkeä, joka löysi ruumiit. Pääkallon, palan kylkiluuta ja selkärankaa sekä irtonaisen käden, jossa oli yhä rannekello. Lentäjän mukaan karhu yhä söi, kun hän sattui paikalle. 

Onko pahempaa tapaa löytää ystävä?

Pidin dokumentin monipuolisuudesta, missä puheenvuoron saivat niin Timothyn läheiset toverit sekä ex-tyttöystävä, mutta myös toisinajattelijat. Erään pelastustöihin osallistuneen helikopterikuskin mielestä mies sai mitä ansaitsi. Timothy sai kuolemansa jälkeen myös ns. vihakirjeitä, joissa puhuttiin karhujen herkkuruokaa olevan luonnonsuojelijat.

Ruumiinavaaja taas ihasteli Timothyn käyttäytymistä kuoleman hetkellä ja korosti varsinkin hänen naisystävänsä, Amie Huguenardin lojaaliutta miestään kohtaan. Hän ei paennut hyökännyttä karhua, vaan jäi taistelemaan sen kanssa henkensä uhalla.

Dokumentissa tulee selville myös dokumentaristin ”oma ääni.” Hän sanoo, ettei nähnyt missäkään ”Timothyn karhuista” sympatiaa tai karhujen salaista maailmaa vaan luonnon suunnatonta välinpitämättömyyttä ja etäistä kiinnostusta ruokaan.

Mielestäni mielenkiintoinen kanta tuokin. Dokumentti jätti tilaa myös Timothyn arvostukselle, tämän taiteelliselle ohjaukselle, videokuvalle ja kettuystäville. Itselleni piirtyi kuva erittäin riehakkaasta, ailahtelevasta ja huumorintajuisesta, mutta myös täysin pähkähullusta miehestä. Nauramaan saa muun muassa Timothyn eräs kaksinpuhelu kameran kanssa: ”Okei, toinen otto. Putosin taas melkein jyrkänteeltä. Olen helvetin idiootti.” 

Löysin hänessä jotain itseäni muistuttavaa. Kenties.

En voi tuntea kovin suurta halveksuntaa miestä kohtaan, joka itkee ja raivoaa teltassa yksin kameralle, että Jumalan ja Allahin tai lentävän hinduolennon on lähetettävä sadetta, että lohet lähtevät liikkeelle jokea pitkin, että karhut saavat ruokaa. Tai joka suree kuollutta mehiläistä maitohorsmassa, sillä se kuoli täyttäen tehtäväänsä. Tai joka juoksentelee kettujen kanssa pitkin niittyjä. 

Mielestäni tuollaisia ihmisiä on liian vähän. Mielestäni siinä on kerrankin mies jossa on myös jotain järkeä.

Mielestäni jokainen saa muodostaa Timothystä sen kuvan kuin haluaa. Omasta mielestäni hän oli rohkea ja kuoli kuten halusi. Sitä ei voi sanoa, etteikö hän olisi jatkuvasti tiennyt karhujen uhasta. Hän hokee jatkuvasti miten ne voivat tappaa ja repiä pään irti, mutta miten hän ei näytä niille pelkoaan ja toisaalta on myös valmis kuolemaan niiden puolesta.

Uskon, ettei äijä olisi tahtonut kuolla mitenkään toisin. Varsinkaan jossain sairaalassa 99-vuotiaana letkuissa kiinni.

Marsuja ja molleja

                                         marsut©PakinoivinAikein

On mielestäni ihan hauskaa, kun eläinlääkärissä sanotaan käynnin päätteeksi, että:

"Juu, on tämä sun marsuksi kyllä jo iäkäs. Sitä vähän ihmetyttää kun ajattelee, että tällä käyntihinnalla saisi näitä jo kolme uutta tilalle."

Melkein alkoi naurattaa. Ei ihan.

Mutta herätti ajattelemaan ylipäätään lemmikkejä ja niiden tehtävää.

Marsu se on kummallinen eläin ylipäätään. Minulla on näitä kyseisiä elukoita ollut kaikkiaan kolme. Tietolähteet sanovat, että niiden keski-ikä on 3-6 vuotta. Ensimmäinen marsuni täytti juuri kahdeksan eikä meno näytä hiipuvan. Toinen puksutti raivoisasti etiäppäi, kunnes löytyi ikiuneen vajonneena kopistaan hiukan yli 5-vuotiaana.

Ilmeisesti kyse on perimästä ja geeneistä. Melkoista vaihtelua, ei voi muuta sanoa.

Miksi ylipäätään ihmsiet hankkivat tämmöisiä? Taisin ymmärtää sen enemmän pienenä tyttönä, kuin isona. Nyt sitä vaan yrittää pitää  näistä vain parhainta mahdollista huolta ja ylipäätään elossa. Näistä viimosista. Ihme vanhainkoti muuttunut tästä. Koira täyttää 12 ja marsun pitäisi keskimääräisen arvion ja logiikan mukaan olla jo kuollut. Mustamollit sen sijaan heittelevät akvaarioon jälkikasvuaan tämän tästä (synnyttävät eläviä poikasia kuin nisäkkäät tai hait. Mitä kummaa.) Eivät ole kovin kiinnostuneita vanhempia. Voin kertoa.

                                          MollitHeviMetal©PakinoivinAikein

Marsut ja kanit ovat jees, mutta ehkä semmoisissa hiirissä ja gerbiileissä menee jo joku raja. Onko niitä järkevää pitää lemmikkinä? Eläimet, jotka elävät lähinnä öisin ja lähinnä karttavat ja pelkäävät fyysistä kosketusta jättiläis-omistajaltaan. Enemmän niistä ovatkin kiinnostuneita varmaan lapsiperheiden vanhemmat, jotka toivovat lemmikkiä joka kestää maksimissaan pari vuotta. Enemmän lahja ipanalle kuin perheenjäsen.

mamsterit©PakinoivinAikein

Eläin ehkä hankitaan perheenjäseneksi, korvaamaan ihmistä tai sitten vain viihdykkeeksi tai joksikin mitä voi hoivata. Minä koin pienenä eläinten hankkimisen vastuun ottamisena ja kohteena purkaa hoivaviettiä. Olen aina pitänyt jollain kummalla tavalla siivoamisesta ja huolenpidosta. Sekä lukemisesta. Olen lukenut opuskaupalla tekstiä kissoista, koirista, kakaduista, kaneista, hevosista, lehmistä, kanoista, sioista ja akvaariokaloista. Tuotti myös suurta onnea hoitaa eläintään hyvin ja vastuullisesti. Olen hyvin herkkä vihaamaan ihmisiä, jotka eivät hoida eläimiään kunnolla.

Kaikille marsujen ystäville suosittelen Arja Linnavuoren teosta Marsu voi hyvin (Amino-kustannus, 2005). Sieltä löytyi sellainenkin vinkki, että helokkiöljyllä läks hilse helevettii marsusta. Veenus-marsullani oli sietä melkoisesti, ja samantien lähti sit. Sieltä voi selvittää myös pellettiruokien kalsium-fosfori tasapainon.

Kyl on harvassa noi hyvät kirjat nykyänsä.

Tekniikka-humala

                  HianostiPiirsinJoskusKlonkun©PakinoivinAikein

Nykyään on HD-kuvanlaadut ja on 3D tekniikat. Kävin tässä taannoin katsomassa elokuvat Hobitti-Odottamaton matka sekä Piin elämä. Mielestäni jälkimmäisessä 3D-tekniikan käyttö oli enemmän edukseen. Piin elämä oli myös hidastempoisempi, kauniimpi sekä sielukkuuteen ja näyttelytyöhön panostava saavutus.

Sen sijaan esimerkiksi www.skenet.fi kirjoittaa Hobitista:

"On kuvaavaa, että Hobittia markkinoidaan Suomessa niin sanotusti tekniikka edellä.

Jackson on toteuttanut eeppisen seikkailunsa uudella HFR 3D -digitaalimenetelmällä,

joka perustuu valkokankaalle heijastettavaan 48 kuvaa sekunnissa -vauhtiin.

Perinteisesti elokuvaa esitetään 24 kuvaa per sekunti -nopeudella. Kun ennätystahtiin lisätään vielä 3D, niin katsojalle on tarjolla ”entistä todenmukaisempi elokuvakokemus”.

Että semmone HFR 3D. Itsekin ymmärsin elokuvaa tuijottaessani, että onneksi en kärsi jatkuvista migreeni tai epilepsiakohtauksista. Sitä yrittää nähdä kolmiulotteisena ja sitten kuvakin vielä menee nopeammin. Pituudesta johtuen taas oli pakko juosta vessaan kesken kaiken.

Leffalta olisi kaivannut enemmän syvällisiä keskusteluja kuin hulluja virtuaalisia kivihirviöitä ja pomppivia hiisejä. Ihmettelin, kun jopa pieni sairas siili olikin tietokone-siili. Toisaalta hyvä, ettei oikeaa siiliä laitettu kärsimään. Elokuvaa tehdessä kuoli juttujen mukaan niin paljon elukoita muutenkin.

Hyvä näyttelytyö jäi sitten vähemmälle. Ikävä kyllä. Kaikki kääpiöt eivät tulleet todellakaan tutuiksi. Ensin muutama tuli yksitellen tai pareissa Bilbon ovesta, jolloin heistä sai jotenkin yksilöllisen käsityksen. Sitten loput kolmestatoista heitettiin vaan kasaksi lattialle. Täs on tää niinku kuningas Thorin ja Bilbo ja Bombur ja Bambur ja tässä nää loput si. Yritin leffan jälkeen muistaa minkä näköinen se Gimlin isä oli.

Toisaalta.

Tekniikka kehittyy ja niin myös 3D. Ehkä sille pitää antaa mahdollisuus. Ennen digitaalisia kameroitakin arvosteltiin vahvasti, että älkköö ruvekko. Filmi on aitoa ja luovaa. Digi on pahasta. Mutta sekin on nyt ehdottomasti kehittynyt ja vain parantanut elokuvia. Halvemmaksikin niiden tekeminen tullut.

Silti se saa minut ärtyiseksi, kuinka tekniikka on niin iso asia ja kova väittelynkohde. Että onko se se Macbook Pro vai Air tai Windows XP ewx345v34. Menköön jokainen itse sinne Giganttiin valitsemaan, mutta tarviiko moisesta kiistellä. Kullekkin mitäkin. Itse valitsen "Mäkin", koska valitettavasti PC:ltä ei löydä kaikkia niitä videonkäsittelyyn tahtomiani ohjelmia. Se on varmaan sitten Yhdysvalloissa päätetty asia pöydän ääressä.

Elokuvista vielä sen verran, että tarina ja näyttelijät on arvokkaampi kuin kuvanlaatu. Kuiteski.

Salilla käymisestä

ArmasSaliKaverini©PakinoivinAikein

Mikä siinä on niin vaikeaa antaa ihmisen olla rauhassa? Niille, jotka salilla tahtovat turista ja vaihtaa sosiaalisia aktejaan ovat jumpat sunmuut ryhmäliikunnan muodot, kuten tanssi, tennis, jalkapallo ja kaikki tämmöinen. Mutta SALILLA KÄYMINEN pitäisi olla ihmisen oma tila, jossa hän rentoutuu. Näin minä ajattelen.

Kyllä siellä salilla voi jutella. Sitä en kiellä. Mutta se, että joku ventovieras tulee joka kerta heittämään saissea läppää siihen viereen, kun itse tekee puolentunnin uusinta ennätystä kuntopyörällä niin kyllä ärsyttää. Kyllä ärsyttää niin.

Ensinnäkään en puhuisi kyseiselle henkilölle muuallakaan ulkomaailmassa. Se näkyy mielessä kaikkein kirkkaimpana. Toisekseen hän on parrakas erittäin  homssuisesti pukeutuva vanha 50-vuotias mies, joka osuu aina samaan aikaan salille kuin minä. Mitä yhteistä minulla on muiden 50-vuotiaiden miesten kanssa jos pois lasketaan  isäni ja läheisimmät tutut kuten mieskaverini isä? Ei tule juuri mieleen.

Ja kaikista pahinta on se (Zalandon mainos EHEH) että ne ovat tietysti jonkin asteisesti flirttailevia juttuja, kuten:

”Ethän loukkaannu jos lähden nyt täältä salilta. Jätän sinut yksin pakertamaan? Hihihi?” 

(ETTÄ MITÄ IHMETTÄ??! EN EDES TUNNE SUA HELKUTIN JOULUPUKKI.)

sekä

”Jaaha osuttiin samaan aikaan! Varasin ihan tämmöisen privaatin salin meille EHEH.”

 Erittäin kuiva hekotus perään. ERITTÄIN.

ElämänJalkaprässi©PakinoivinAikein

Että ärsyttää. Lisäksi käyttämälleni salille ilmestyy pikkulapsia (siis 5-vuotiaita) ilmeisesti äitinsä kuntosalivuorolla JUOKSEMAAN ympäriinsä mikä on mielestäni täysin käsittämätöntä. Toinen suosikkini ovat teini-ikäiset nuoret, jotka tulevat finnit naamassa riehumaan ja pelleilemään laitteilla. Kerran kaksi tyttöä kiipesi juoksulaitteeseen, niin että toinen oli toisella askelmalla ja toinen toisella. Sitten veivattiin innoissan ja kihitettiin. Samaan aikaan eräs  Niiskuneiti kiskoo järkyttävän kokoista painoa selällään maassa. Toivoin melkein, että olisi revähtänyt joku paikka. Olisi oppinut. Heidät ONNEKSI häädettiin vikkelään päivystäjän ansiosta, ettei minun tarvinnut mennä reväyttämään (HEH.)

Miksi kaikesta tehdään niin vaikeaa? Mikä ihme lasten leikkipaikka ja nuorten riehumisalue voi muodostua pelkästä hemmetin kuntosalista? Vieläpä erittäin pienestä sellaisesta ja syrjäisellä paikkakunnalla sijaitsevasta? Sen pitäisi olla nimenomaan tylsän rauhallinen paikka, missä ihmiset touhuavat painojen kanssa ja keskittyvät ja rauhoittuvat harjoitukseen.

Onhan tuolla kaupungeissa kuten Tampereella toki sitä, että ostetaan sadoilla euroilla kuntosalivaatteet ja treenikassit ja sitten peppu pitkällä mennään ja haetaan kateellisia ja himokkaita katseita. En puutu siihen. Jos kokee urheilun merkityksen olevan ulkonäössä ja esittämisessä niin siitä vaan JOS EI MUITA HÄIRITSE.

Mitään ei saa nykyään yksin tehdä. Salilla joudun tuijotuksen, iskuyritysten ja muun häirinnän kohteeksi. Se on sitä nykypäivää,

SURUPUKKUUN SAIS TEIDÄN KANSSA PUKEUTUA!!!!!     (Pulkkinen)

Tonttujen kapina

tontuissa on jotain pelottavaa©PakinoivinAikein

 

Joulun pitäisi oman ajattelumaailmani mukaan olla kiireen vastakohta. No, sitä se ei ole. Ainakaan markkinoille ja tavaroiden herroille. Kaikki Stockmannit ja Sokokset, Koskikeskukset, Tiimarit, Seppälät sun muut kummanpäiväiset putiikit ja ostoskeskukset sekoavat silloin.
SEKOAVAT. Kuin eräässä lelukaupassa serkkupoika laittoi kaikki laulavat tonttulelut yhtäaikaa päälle. Mikä mylläkkä. Vieterilakit vain heiluivat puolelta toiselle ja tontut hoki "JOLLOTI JOLLON JOLLON JOLLON!" Saimme ehkä myyjältä murhaavia katseita. Ei ymmärtänyt. Se oli tonttujen kapina!

Meidän pitäisi rauhoittaa Joulu. Pistää rauhoitus piikki hullujen markkinaporhojen ja toisaalta jouluhullujen kuluttajien pyllyyn. Joulu on heille krääsää. Joillekkin Joulu on kyllä Jeesusta. Ei sillä, ettei Jeesuksestakin saisi osan markkinointia. Kaikenmaailman omin pikkukätösin tehtyjä seimiä ja muuta humpuukia.( Made in China siellä pohjassa lukee katsokaa vaikka.) Minulle joulu on eniten rauhoittumista, mutta sitä ei tunnuta arvostavan.

kuva©PakinoivinAikein

Meillä alkaa aina hemmetinmoinen rulianssi, kun joulusiivous alkaa. Matossa karva EIIII !!! Ei jouluna! Jos vastaväitteen esittää siivoamisesta tulee väite, että NO MUUTKIN JOULUSIIVOAVAT. Siinä kyllä meinaa päästä tirsku, koska aivan varmasti eivät kaikki joulusiivoa. Jotkut eivät siivoa ikinä.

Eikä minusta ei tarvitsisi. Onhan se kiva että koti on siisti jouluna, mutta sopivan siisti riittää. Ei leikkaussali-siisti. Mielestäni joulu kulkee vallan mainiosti sohvalla löhöten ja syöden.

Aattoiltana panostaminen on sitten toinen juttu. Silloin saa olla vähän säihkettä ja kynttilää. Pukkikin tulee joka kerta. Uskon, ettei parane laittaa vastaankaan, eikä auttaisi, vaikka panisikin. Ja kuusi tietysti. Silti ehkä niitä kuusia kannattaa jättää sinne metsäänkin. Kuusi on kiva, mutta tekeekö se joulun?

Tekeekö kummalliset esineet ja paketit, joissa on toivomiaan tavaroita sen rauhan olon? Ei tee. Kun saa uusia tavaroita eteensä, ihmisessä herää suuri ja pirumainen ahnas kita. Ihminen muuttuu ahnaaksi loputtoman syväksi kidaksi, joka haluaa LISÄÄ LISÄÄ LISÄÄ LISÄÄ. Ruokaa, vaatteita, tavaroita, elektroniikkaa, pelejä, kännyköitä, älypuhelimia... Lahjojen jälkeen hän ryntää joulun jälkeisiin alennusmyynteihin ja takaisin niihin Seppälöihin, joista juuri osti toisille lahjoja ja toiset hänelle. Ja ei saa tarpeeksi. Ei maallinen mieli voi muuttuu sanoi se Jukka Poikakin.

Mitäkö mielestäni on joulu? Joulu on mielentila. Silloin pitäisi olla aikaa ensimmäistä kertaa kokeilla joogaa ja meditointia. Laittaa tuoksukynttilöitä ja käyttää villasukkia. Joulu on aikaa olla oma sekopäinen itsensä. Pukeutua homssuisesti ja kuljeskella ympäri kotia. Pysähtyä ikkunan ääreen toteamaan että onkos lunta eli ei. Katsoa kuin talitunttu nöyhtää sianihrapalloa. Lumessa viedä koiraa, jonka mielipide on että vedä kuule kaulas ympärille se fleksi.

                                              kylymä©PakinoivinAikein